"Kiitos höyhenistä… Mehän kai menemme samaan veneeseen?"
"Jos tahdotte", vastasin minä.
Me istuuduimme veneeseen, hän asettui minun viereeni, minun tuhdolleni, ja kosketti minua polvellaan. Minä katsoin häneen ja hän vastasi minulle kerran katseellaan. Hän teki minulle hyvää kun kosketti minua polvellaan, minä aloin tuntea päiväni karvaudet palkituiksi ja minä aloin jo tulla iloiseksi, kun hän yhtäkkiä siirtyi toisella tapaa istumaan, kääntyi selin minuun ja alkoi puhella tohtorin kanssa, joka istui perässä. Neljännestuntiin ei hän tiennyt minua olevankaan. Silloin tein tekosen, jota kadun, jota en vieläkään ole unohtanut. Kenkä irtautui hänen jalastaan, minä tempaisin sen ja nakkasin kauas veteen, iloissaniko siitä, että hän oli lähelläni, vai sielun pakostako päästä huomatuksi ja muistuttaakseni häntä siitä, että olin olemassa, — en tiedä. Se tapahtui kuin tuli, en ajatellut mitään, se vain pälähti päähäni. Naiset kiljahtivat. Minä aivan kuin halvaannuin teostani; mutta mitäs se auttoi? Tehty kuin tehty. Tohtori kiiruhti turvakseni, hän huusi: "Soutakaa!" ja ohjasi kenkää kohti; heti tavoittikin soutumies sen, juuri kun se oli vajoamassa veden kalvon alle; miehen käsivarsi kastui kainaloon saakka. Sitten kajahti monikuoroinen hurraa molemmista veneistä, koska kenkä oli pelastettu.
Minä olin hyvin häpeissäni, ja minä tunsin miten kasvoni vaihtelivat väriään ja vääristyivät kun minä kuivasin kenkää nenäliinallani. Edvarda otti sen minulta mitään virkkamatta. Vasta jonkun hetken päästä sanoi hän:
"Enpä ole mokomaa nähnyt?"
"Niin, ettepä mokomaa", sanoin minäkin. Minä hymyilin ja röyhistin rintaani, minä olin olevinani kuten olisin tehnyt kepposeni jostain erikoissyystä, kuten siinä olisi jokin salaisuus. Mutta mikäpä salaisuus siinä oli? Tohtori katsoi ensi kertaa halveksien minuun.
Kului hetki, veneet liukuivat kotia kohti, seurasta hävisi tukala tuuli, me lauloimme, me lähenimme laituria. Edvarda sanoi:
"Kuulkaa, me emme ole juoneet viiniä loppuun vielä, sitä on vielä paljon jälellä. Me laitamme vielä juhlat, uudet juhlat joskus, tanssitaan, me panemme toimeen tanssiaiset meidän salissamme."
Kun tulimme maihin, tahdoin minä pyydellä Edvardalta anteeksi.
"Voi miten minä kaipaan takaisin majaani", sanoin minä. "Tämä on ollut tuskallinen päivä."