"Onko se ollut Teille tuskallinen päivä, herra luutnantti?"
"Tarkoitan", sanoin minä kartellen, "tarkoitan, että olen ollut kiusana sekä itselleni että muille. Minä nakkasin Teidän kenkänne veteen."
"Niin, se oli merkillinen päähänpisto."
"Anteeksi!" sanoin minä.
XVI.
Mitähän pahemmaksi voi vielä käydä? Minä päätin pysytellä levollisena, tuli mitä tuli, Jumala sen tietää. Minäkö tässä ensin olin tungetellut hänen lähitteelleen? En, en toki, minä seisoin vain kerran hänen tiellään kun hän kulki ohi. Tätä pohjolan kesää! Turilas oli jo herennyt lentelemästä, ja ihmiset tulivat minusta yhä ja yhä kärsimättömämmiksi, vaikka aurinko paistoi heille yötä päivää. Mitä he katselivat yhä sinisin silmin ja mitkä aatokset liikkuivat heidän merkillisissä otsissaan? Muuten sama minusta mitä he olivat. Minä otin rihmani ja kalastelin kaksi päivää, neljä päivää; mutta öisin lojuin minä silmät avoimina kojussani…
"En ole nähnyt Teitä neljään päivään, Edvarda?"
"Neljään päivään, aivan niin. Minulla on ollut kiire. Tulkaa katsomaan."
Hän vei minut saliin. Siellä oli pöydät viety pois, tuolit asetettu pitkin seiniä, joka kapinetta siirretty; kynttiläkruunu, kaakeliuuni ja seinät merkillisesti koristeltu kanervilla ja mustilla kankailla, jotka oli otettu kauppapuodista. Klaveri oli nurkassa.
Näin oli hän valmistellut "tanssiaisia."