"Tahdotteko saattaa minua vähän matkaa?" kysyin minä.
"Nytkö? En, en voi nyt", vastasi hän. "Heti kohta tulee tohtori, hän tulee minua vähän auttamaan, minulla on vielä hiukan hommaa. No, Teidän mielestänne sali siis tällaisena välttää? Mutta ettekö Te luule…"
Vaunut ajavat portille.
"Tuleeko tohtori hevosella tänään?" kysyin minä.
"Tulee, minä lähetin häntä hakemaan, minä tahdoin häntä"…
"Sääliä, kun hänellä on kipeä jalka, niin. Ei, suokaa minun nyt lähteä… Päivää, päivää, tohtori. Hauskaa tavata Teitä! Terveenä olette olleet? Toivon, ettette pahastu, jos nyt menen."
Portaiden edessä käännähdin minä katsomaan taakseni, Edvarda katseli akkunasta, hän levitti molemmin käsin uutimia nähdäkseen, hän näytti miettiväiseltä. Hassu riemu riehahtaa sydämessäni, minä menen ripeästi talosta, kevein askelin ja hämärin katsein, pyssy oli köykäinen kuin keppi kädessäni. Jos minä saisin hänet, tulisi minusta hyvä ihminen, ajattelin minä. Minä ehdin metsään ja ajattelin siinä: Jos minä saisin hänet, palvelisin häntä väsymättömämmin kuin yksikään muu, ja vaikka hän näyttäisi olevansa arvoton minulle, vaikka hän rupeisi vaatimaan mahdottomia minulta, tekisin minä kaiken mitä voin, niin, tekisin enemmän kuin mitä voin, ja iloitsisin vain kun hän olisi minun… Minä seisatuin, rupesin polvilleni ja nuoleksin nöyryydessäni ja toivossani ruohonkorsia tien varrella ja nousin sitten jälleen ylös.
Olin viimein melkein rohkealla mielellä. Hänen muuttunut käytöksensä viime aikoina oli vain hänelle ominaista; hän katseli akkunasta miten minä menin, katseensa seurasivat minua kunnes minua ei enää näkynyt, mitäpä hän olisi voinut muuta tehdä? Minä menin ihan tiedoiltani hurmiosta, minä olin nälissäni, mutta en sitä tuntenut.
* * * * *
Aesopus juoksi edeltä, yhtäkkiä rupesi se haukkumaan. Minä katsahdin eteeni, nainen valkea liina päässä seisoi majan nurkalla; hän oli Eeva, sepän tytär.