Sinun kukkasi eivät ole vedenpisaroita saaneet, sanoo hän.
Olin unohtanut kukkaseni.
Sinä olet rypistänyt hameesi, jatkaa hän.
Missähän minä olen rypistänyt hameeni? ajattelen minä ja sydämeni hymyilee; mutta kai olen rypistänyt viime yönä?
Vaunut vierivät puiston veräjälle.
Sinun kissasi ei ole ruuan muruista saanut, sanoo piikani.
Mutta minä unohdan kukkaseni, hameeni ja kissani ja kysyn:
Dundasko tuli? Pyydä häntä tulemaan luokseni heti, minä odotan häntä, oli jotain… jotain… Ja minä mietin mielessäni: Lukinneekohan hän jälleen oven kun hän tulee?
Hän kolkuttaa. Minä avaan ja lukitsen itse oven palvellakseni häntä hiukan.
Iselin! huudahtaa hän ja antaa minulle suuta pitkän hetken.