Mutta sanoin vain siksi kun tuoli natisi.
Me istuimme minun sohvallani. Minä siirryin kauemma, hän siirtyi luo.
Minä katsoin maahan.
Sinulla on vilu, sanoi hän ottaen minua kädestä. Hetken päästä hän sanoi: Oi kuinka sinulla on vilu! ja kietoi kätensä ympärilleni.
Minun tuli lämmin hänen kätensä kierteessä. Me istuimme hetken niin.
Kukko kiekahtaa.
Kuulitkos, sanoi hän, kukko kiekahti, pian on aamu.
Ja hän kosketti minua ja teki minut ihan sekaiseksi.
Oletkos ihan varma siitä että kukko kiekahti, sammalsin minä.
Minä näin jälleen ne kaksi kuumeenhehkuista läikkää hänen otsallaan ja aioin nousta ylös. Silloin piteli hän minusta, minä suutelin niitä kahta lemmityistä läikkää ja suljin häneltä silmäni…
Ja sitten tuli päivä, jo oli aamu. Minä heräsin enkä tuntenut kammioni seiniä enää. Minä nousin enkä tuntenut omia pieniä kenkiäni! solisi minussa jokin. Mikähän minussa niin solisee? ajattelin minä ja hymyilin. Ja kuinkahan paljon kello juuri nyt löi? En mistään tiennyt, mutta muistin vain, että olin unohtanut lukita oven.
Piikani tulee.