Ehtoolla erästysajan jälkeen menin minä etsimään häntä puistosta ja minä niin pelkäsin löytää häntä. Minä nimitin häntä hiljaa nimeltä ja minä niin pelkäsin hänen kuulevan. Silloin ilmestyi hän pensaikosta ja kuiskasi: Yöllä kello yksi! — Ja katosi.
Yöllä kello yksi, sanon itsekseni, mitä hän sillä tarkoitti? En ymmärtänyt mitään. Hän kai tarkoitti, että hän lähtisi matkoille kello yksi; mutta mitä minulla on hänen matkoissaan?
Ja minä unohdin lukita oveni…
Kello yksi astuu hän sisään.
Eikö oveni ollut lukittu? kysyn minä.
Minä lukitsen sen, vastaa hän.
Ja hän lukitsee oven ja sulkee meidät lukon taa.
Minä niin pelkäsin hänen suurten saappaittensa kolinaa. Elä herätä minun piikaani! sanon minä. Minä myös niin pelkäsin natisevaa tuolia ja minä sanoin: Ei, ei, elä istu sille tuolille, se natisee!
Saanko sitten istua sinun luoksesi sohvalle? kysyi hän.
Saat, sanoin minä.