"Eevako? Onko hän naimisissa?" kysyin minä.
"Tietysti."
"Kenen kanssa hän on naimisissa?"
"Tottahan tuon tiennette. Sepän kanssa."
"Eikö hän ole sepän tytär."
"Ei, vaan sepän vaimo. Vai luuletteko minun valehtelevan?"
En luullut mitään, minä vain niin kummastuin. Minä vain seistä töllötin siinä ja ajattelin: Onko Eeva naimisissa?
"Joten Te siis olette viisaasti valinnut", sanoo Edvarda.
Vai ei hän lopettanutkaan! Minä aloin vavista katkerasta mielestä, ja minä sanoin:
"Mutta ottakaa Te nyt se tohtori vaan, kuten minä kehotan. Totelkaa nyt ystävän neuvoa; tuo prinssihän on ikäkulu narri." Ja minä ilkuin hänelle ärryksissäni, liioittelin hänen ikäänsä, sanoin että hän oli kaljupää, että hän oli melkein umpisokea; väitin myös että hän piti noita kruunulla koristettuja nappeja ainoastaan pöyhkeilläkseen aatelillaan. "En ole muuten viitsinyt edes tutustua häneen", sanoin minä. "Hänessä ei ole mitään ilmeikästä, hänessä ei ole niin luonteenomaista piirrettä, hän ei ole kerrassaan mitään."