"Niin täälläkin!"
Hiljaisuus. Pysy lujana! ajattelin minä ja sanoin:
"Koska Te nyt olette niin rakastettavasti tungeksineet minun asioihini, niin en minäkään ole pekkaa pahempi. Minä ehdottelin Teille eilen tohtoria; oletteko asiaa aprikoinut? Prinssihän on näet ihan kelvoton."
Viha lieskahti hänen silmissään.
"Kuulkaa, hän ei ole lainkaan kelvoton!" sanoo hän kiivastuen. "Niin, hän on Teitä parempi, hän istuu kyllä rauhassa särkemättä kuppeja ja laseja, hän ei puutu kenkiini. Ihan niin. Hän on ihmisiksi, mutta Te olette naurettava, minä häpeän Teitä, Teitähän on mahdoton sietää, ymmärrättekö!"
Hän satutti minua kipeästi, pääni vaipui, minä vastasin:
"Puhutte totta, en minä osaa enää olla ihmisten parissa. Armahtakaa minua; Te ette ymmärrä minua, minä viihdyn parhaiten metsässä, siellä on ainoa iloni. Täällä kun olen yksin, ei haittaa vaikka olenkin vain tällainen; mutta kun tulen ihmisten joukkoon, on minun ponnistettava kaikki voimani voidakseni käyttäytyä kelvollisesti. Minä olen kahtena vuonna ollut niin vähän ihmisten joukossa…"
"Te voitte milloin tahansa tehdä vaikka mitä tuhoja", jatkoi hän. "Alkaa viimein väsyttää aina pitää Teitä silmällä."
Miten hän puhui armottomasti. Karvas tuska hiipii sydämeeni, minä olen ihan typertyä hänen kiihkoisuudestaan. Edvarda ei hellittänyt vielä, hän lisäsi:
"Ehkäpä saatte Eevan pitämään itseänne silmällä. Vahinko vain, että hän on naimisissa."