"Suokoon jumala, ettei hän olisi kova sinulle. Eeva!"
"Mutta ei se haittaa. Ei mitään haittaa se nyt!"
Ja aivan kuin vapiseva laulunen kajahti hänen äänensä metsässä.
Ja lehdet kellastuvat yhä enemmän ja syksyyn kallistutaan, muutamia suuria tähtiä on ilmestynyt taivaalle ja kuu alkaa nyt näyttää hopean varjolta, kultaan kastetun hopean varjolta. Ei ollut kylmää, ei muuta, vain viileä hiljaisuus ja virtailevaa eloa metsässä. Puut kaikki liikkumatta mietteissään. Marjat olivat kypsyneet.
Niin tuli kahdeskolmatta elokuuta ja nuo kolme routayötä.
XXVI.
Ensimäinen routayö.
Yhdeksältä menee päivä mailleen. Himmeä pimeys laskeutuu yli maan, pari tähteä kuultaa, kahden tunnin päästä näkyy kuun sirppi. Vaellan pyssy olalla, koirineni metsälle, sytytän nuotioni, ja rovioni tuli kuultelee männynrunkojen lomitse. Hallaa ei ole.
Ensimäinen routayö! sanon itsekseni. Ja sekaisen kiihkeä ilo täälläolosta varistaa minua merkillisesti…
Malja, te ihmiset ja eläimet ja linnut, yksinäiselle yölle täällä metsissä, metsissä! Malja pimeälle ja Jumalan muminalle puiden lomissa, äänettömyyden ihanuudelle, karuille suloäänille korvissani, vihreille lehdille, keltaisille lehdille! Malja elon äänille, joita kuulen, ruohikossa nuuskii kuono, koira vainuelee maan kamaraa! Pauhaava malja metsäkissalle, joka väijyy kyyryssä ja tähtää ja hyppää varpusen kimppuun synkeydessä, pimeydessä! Malja armaisalle hiljaisuudelle maanvaltakunnassa, tähdille ja puolikuulle, niin tähdille, puolikuulle!…