Kypsynyt etiopialaisnainen, yhdeksäntoistavuotias, solakka, kiihoittavan kaunis, majesteetti ja nainen… vasemmalla kädellään nostaa hän juuri harsoa silmiltään suunnaten katseensa kuninkaaseen. Hän ei ole tumma ja onpa hänen musta tukkansakin hopeahohtoisen otsarivan peitossa, hän näyttää europalaisnaiselta, joka on matkustanut Itämailla ja säilyttänyt henkäyksen idän polttavaa aurinkoa. Ainoastaan hänen silmissään on tumma loiste, joka ilmaisee hänen sukuperänsä, tuo samalla raskas ja hehkuva katse, joka lyö katsojan maahan. Ei tahdo unohtaa näitä silmiä, tahtoo muistaa ne kaukana muilla mailla kulkiessaan ja kohdata ne jälleen unissa…

Tämä silmistä sanottu on kaunista; sellaisia sanoja ei lausuta tuntematta jotain samantapaista sydämessä, kysyttäköön keltä tahtoi.

Ja siitä päivästä alkaen on minun sydämeni myöskin kutsunut sitä ihmeellistä tyttöä Bärbyn kestikievarista Saban kuningattareksi.

II.

En ole päässyt irti hänestä, neljä vuotta myöhemmin sukeltaa hän uudestaan esiin, nyt tuskin viikko sitten.

Olen matkalla Köpenhaminasta Malmöhön, aion tavata siellä erään henkilön, ja tämä henkilö odottaa minua, — kerron sen taas niinkuin asia on. Minun kapineeni ovat viedyt Kramerille, josta olen saanut huoneen; lähden tapaamaan tuota henkilöä, joka odottaa minua, mutta ensin teen pienen kävelyn rautatieasemalle kootakseni ajatuksiani sitä varten. Siellä tapaan miehen, jonka kanssa antaudun puheisiin, ja olen juuri sanomassa hänelle jotain, kun samassa näen eräät kasvot junassa, joka juuri on lähtemäisillään; ja kasvot kääntyvät minuun päin, silmäpari tarkastaa minua, — herran nimessä, sehän on Saban kuningatar.

Silmänräpäyksessä hyppään junaan ja jonkun hetken kuluttua me olemme menossa.

No, sitä voi kutsua kohtaloksi, että näen hänet jälleen neljän vuoden perästä, leppään lähtevään junaan vaikka kaikki tavarani ovat Kramerilla; — kas siinä kohtalo, jota ei voi välttää. Olin muuten ilman päällystakkiakin, todellakaan minulla ei ollut muuta kuin hartioilla riippuva matkalaukkuni; siinä asussa tulin junaan.

Katselen ympärilleni, — olen joutunut ensi luokan vaunuun ja penkeillä istuu pari matkustajaa.

No niin; minä heittäydyn heidän viereensä ja otan esille sikarin ja vähän kirjallisuutta. Mihin oli kohtalo nyt vievä minut? Matkustaisin sinne minne Saban kuningatarkin; oli pidettävä häntä silmällä; missä hän nousisi pois, siinä nousisin minäkin, minun täytyi tavata häntä.