— Uskallappas vaan.
Samassa kuului muutama nopea isku, jotka annettiin ja takaisin maksettiin samassa tuokiossa. Katsojat päästivät ulvonnan toisensa jälkeen merkiksi suosiostaan ja mielihyvästään.
Vaan Sakeus ei jaksanut pitää puoliaan kauan. Sokea, jäntterä irlantilainen oli raivostunut kuin tunturisopuli, mutta liian lyhytkäsinen mahtaakseen mitään kokille. Lopulta horjui hän sivuttain kolme neljä askelta pitkin kenttää tupertuen maahan.
Kokki kääntyi joukon puoleen sanoen:
— Niin, tuossa hän nyt makaa. Ja maatkoon vain, sotilas on hänet kaatanut.
— Minä luulen, että hän on kuollut, kuului joku ääni.
Kokki kohauttaa olkapäitään.
— Hyvä on, sanoo hän ylimielisesti. Ja hän tuntee itsensä suureksi ja voittamattomaksi valtiaaksi katsojakuntansa edessä, hän heittää niskojaan tahtoen näyttää mahtiaan, hän käy kirjalliseksi.
— Hitto vieköön hänet, sanoo hän, — antaa hänen olla. Onko hän amerikalainen Daniel Webster? Tulla opettamaan minulle vanukkaanlaittoa, minulle, joka olen keittänyt ruokaa kenraaleille! Onko hän aavikon eversti, saan luvan kysyä?
Ja kaikkien täytyy ihmetellä Pollyn puhetta.