Löydän säkkini ja täytän sen, kiskon märän takkini puseron päälle ja olen valmis. Mutta sitten minä jälleen istun.
Emma tulee ja sanoo:
Ole hyvä ja käy syömään!
Kauhukseni näen peitteeni hänen käsivarrellaan.
Ja sitten käski rouva kysyä eikö tämä ole teidän peitteenne?
Minun? Ei. Minun omani on täällä säkissä.
Emma lähtee pois peitteineen.
Minä en tietysti voinut sitä omakseni tunnustaa. Piru periköön koko peiton!… Minun piti ehkä lähteä alas syömään. Sittenhän voin samalla sanoa hyvästi ja kiittää. Se ei olisi silmiinpistävää.
Emma tulee takaisin peite mukanaan; hän asettaa sen somasti käärittynä tuolille.
Jos et nyt heti tule, niin kahvi jäähtyy, sanoo hän.