I.
Talmud ja juutalaisuuden siveysoppi.
Se seikka, johon juutalaisvihamielinen liike ehkä ankarimmin kohdistuu, on uskonto. Keskiajan juutalaisvainot johtuivat silminnähtävästi uskonnollisesta suvaitsemattomuudesta, johon liittyi myöhemmin taloudellisiakin syitä. Tosin käy sanominen, että entisaikojen uskonnollinen yltiöpäisyys on vähentynyt samassa suhteessa kuin sivistys on kasvanut ja inhimillisyyden käsite voimistunut. Mutta epäämätön tosiasia on sittenkin, että monet juutalaisia koskevat ennakkoluulot osoittautuvat keskiajan uskonnolliselta suvaitsemattomuudelta perityiksi.
Niin paljon kuin nykyiset antisemiitit vakuuttavatkin, ettei juutalaisten uskonto kuulu heihin, suuntaavat he kuitenkin ankarimmat hyökkäyksensä juutalaisia vastaan juuri heidän uskontonsa tähden. Yleisenä pyrkimyksenä on johtaa juutalaisten uskonnosta ja siveysopista kaikki se moitittava, mikä juutalaisille viaksi luetaan.
Kysyttäessä: mikä on juutalaisuuden uskonnollinen peruste, kuuluu liiankin usein vastaus: Talmud. Ja kuitenkin tulisi jokaisen sivistyneen ihmisen tietää, että Vanha Testamentti on se juutalaisten uskonnon peruskirja, jonka keralla juutalaisuus säilyy tai katoaa.
Vanha Testamentti on raamatussa jokaisen käytettävissä. Jokainen voi tutkia sitä ja ratkaista, onko juutalaisuus sellaisena kuin Mooses, Jesaja ja psalmit sen esittävät jotain niin epäinhimillistä, että se ei sovi nykyaikaiseen kulttuuriyhteiskuntaan. Vanhan Testamentin uskonsankarit ovat lahjoittaneet ihmiskunnalle monoteismin (yksijumalaisuuden), joka on kaikkien korkeampien uskonnonmuotojen, eikä vähimmin kristinopin, edellytys. Saamme kiittää juutalaisia siveysopista, jota pidämme korkeimpana, siveysopista, mikä ei sisälly ainoastaan kymmenen käskyn sanoihin, vaan myöskin käskyyn: rakasta lähimäistäsi niinkuin itseäsi (3 Moos. 19: 18). Israelin profeetat ovat luoneet yhteiskuntaelämän ihanteen, mikä kulttuurin kaksituhatvuotisesta kehityksestä huolimatta yhä kangastelee kaukaisuuksissa, ja lopuksi ovat Israelin runoilijat antaneet uskonnolliselle tunteelle sen yleismaailmallisimman ilmaisumuodon psalmeissa.
On tarpeellista huomauttaa tästä Israelin uskonnon suuresta merkityksestä koko ihmiskunnalle. Sillä juutalaisuutta arvosteltaessa se tavallisesti jätetään huomioon ottamatta ja Vanhaa Testamenttia pidetään vain historiallisena merkillisyytenä.
Vanhasta Testamentista on muka löydetty alentavia esityksiä korkeimmasta olennosta, vieläpä sen henkilöissä tavattu arveluttavia siveellisiä puutteellisuuksia, niinkuin ylpeää itsekkyyttä ja vihassa ja verenhimossa hekumoivaa julmuutta. Kieltämättä Vanha Testamentti monessa suhteessa kuvastaa itseensä-sulkeuneen heimo-uskonnon ahdasta käsitystä ja sisältää paljon sellaista, mikä ei ole sopusoinnussa meidän uskonnollisen ja siveellisen tietoisuutemme kanssa. Mutta kun julistamme tuomiomme, emme saa jättää syrjään historiallista ymmärtämystä emmekä unohtaa, että hylkäävä tuomio Vanhasta Testamentista ei kohtaa ainoastaan juutalaisuutta, sikäli kuin se todellakin on pysynyt Vanhan Testamentin kannalla, vaan myöskin kristinoppia. Sillä yhä vielä on Vanhalla Testamentilla pätevyytensä kristinopin suhteen m. m. sen etevimpänä eetillis-uskonnollisena kasvatuskeinona; koko meidän kulttuurimme on juutalais-itämaisten aatteiden ja motiivien läpitunkema, ja ne ovat raamatun kautta tulleet siinä määrin henkiseksi omaisuudeksemme, että tuskin koskaan tulevat kulumaan pois. Taistelu tätä vaikutusta vastaan on oikeutettu, mutta se on syrjässä juutalaiskysymyksestä.
Hyökkäykset juutalaisten uskontoa ja siveysoppia vastaan eivät ole säästäen pidelleet Vanhaa Testamenttia, mutta ensi sijassa ne koskevat Talmudia.
Mitä Talmud sitten on?