Onko Talmud jonkun juutalaisen rabbiinin nimi, kuten eräs keskiajan oppinut luuli? Tai onko Talmud juutalaisten lakikirja, niinkuin vastaus tavallisimmin kuulunee?
Suuren yleisön käsitykset Talmudista ovat varmaan siksi hämärät, että selonteko sen synnystä, sisällyksestä ja merkityksestä on tarpeen.
Sittenkuin Esra noin 5:nnellä vuosisadalla e. Kr. oli määrännyt n. s. Mooseksen lain juutalaisten seurakuntien uskonnolliseksi ja yhteiskunnalliseksi ohjeeksi, ei voitu kirjoituksen kautta vahvistetusta laista mitään poistaa, ei siihen mitään lisätä eikä mitään muuttaa.
Mutta jokapäiväisen elämän olosuhteet vaativat alituisesti uusia määräyksiä, uusia selityksiä entisten lisäksi, Siten syntyi lakia täydentävä tavanomainen oikeus. Se säilyi pääasiallisesti suullisen traditsionin kautta. Sitä ilmaisee myös sen nimi, »suullinen laki», kun taas mischna-nimitys tarkoittaa kirjoitetun lain »kertausta», mutta samalla täydennystä.
Aikojen kuluessa karttui traditsioni-ainesta yhä enemmän. Sen hallitsemisen vaikeus tuli yhä suuremmaksi, Myöskin suureni vaara, että juutalaisuuden käsityksen yhtenäisyys häviäisi tavanomaisen oikeuden erilaisen kehityksen vuoksi. Näin oli laita etenkin sitten, kun Titus oli hävittänyt Jerusalemin temppelin, juutalaisen monoteismin näkyvän vertauskuvan, kun uhripalveluksella ei enää ollut paikkaa ja juutalaiset olivat hajonneet kaikkeen maailmaan. Heidän selvänäköisimmät miehensä huomasivat välttämättömäksi löytää tapetun kansallisuuden hajoitetuille jäännöksille kokoavan voiman, yhdistävän siteen, elämäntarkoituksen. Juutalaisuuden suuret henget, kuten Jochanan ben Sakkai ja Juda Pyhä, löysivät tuon päämäärän, tuon yhdistävän voiman, uskontonsa opissa, ainoassa mitä heillä oli jäljellä. Niin syntyi tietoinen pyrkimys asettaa mahdottomaksi tulleen uhripalveluksen sijaan innokas uskonnontutkiminen, sanan selittäminen ja julistaminen, järjen ja sydämen valistus, totuuden etsiminen ja säilyttäminen.
Näiden pyrintöjen innostamina, koettaen pelastaa mitä oli pelastettavissa juutalaisuuden erikoisuudesta ja pyrkien säilyttämään monoteistisen ja eetillisen jumala-aatteen kaikkinielevän pakanuuden keskellä, harrastettiin myöskin suullisten traditsionien kokoomista. Niin syntyi se tekstikokoelma, joka sai nimen mischna ja jonka Juda Pyhän luullaan noin 189 j. Kr. toimittaneen.
Useat noista pääasiallisesti siviili-, rikos- ja kirkko-oikeudellisista päätöksistä, joita koottiin, olivat siihen aikaan jo vanhettuneita. Kuitenkin otettiin ne myöskin Mischnaan, sillä sen tarkoituksena ei ollut laatia ohjesääntöä kaikiksi ajoiksi, vaan järjestää ja jättää tuo valtava traditsioni-aines jälkimaailman tutkittavaksi. Mischna tahtoi olla ja on oikeudellinen tietokirja, jonkinlainen corpus juris, mutta ei mikään lakikirja.
Mischna on Talmudin ytimenä olematta sentään sen suurin osa. Talmudin muun sisällön nimi on Gemara. Gemara merkitsee täydennystä, sillä se täydentää ja selittää Mischnaa ja suhtautuu Mischnaan niinkuin Mischna Mooseksen lakiin. Voi myöskin sanoa, että Mischna muodostaa varsinaisen tekstin, jonka selityksenä Gemara on. Gemara on melkein kauttaaltaan kuin pöytäkirja rabbiinien väittelyistä Mischnan lauselmista. Gemara on lakikirja vielä vähemmässä määrin kuin Mischna. Verrattain harvoin voi esityksestä ilman muuta löytää vallitsevan käytännön. Sen saa selville vasta tutkimusten ja tarkastelujen kautta, joihin vain oppinut rabbiini kykenee.
Mischna syntyi Palestiinassa; Gemarasta näki ainoastaan osa päivän valon siinä maassa, toinen osa Babyloniassa. Kun molemmissa paikoissa lisättiin Gemara selitykseksi Mischnaan, syntyi Palestiinassa toin e n, Babyloniassa toinen Talmud. Siis on oikeastaan olemassa kaksi alkuperäistä Talmudia. Näistä lie palestiinalainen eli n. s. »Jeruschalmi» rabbiini Jochananin toimittama Tiberiaassa noin v. 390 j. Kr. ja babylonilainen eli »Babli» noin v. 500. Kun Mischna kuitenkin miltei samassa muodossa on perusteena kummallekin Talmudille, tarkoitetaan tällä nimellä molempia yhteensä tai ainoastaan babylonilaista Talmudia, joka on paljon suurempi, täydellisempi ja tärkeämpi. Painettuna se käsittää 12 paksua nidosta. Siis oikea indigesta moles!
Vielä on lisättävä, että Talmud jakautuu kahteen esitystavan puolesta erilaiseen osaan: halacha ja haggada. Halacha merkitsee tapaa, s.o. sitä sääntöä, jonka mukaan jokaisen tulee elämässä vaeltaa. Sitäpaitsi merkitsee halacha sitä väittelyä, joka Talmudissa koskee lakia ja jota siinä sen mukana säilytetään. Halacha on, niinkuin Heine sanoo, hengen miekkailukoulu, jossa rabbiinien oppi näyttelee terävyyttään. Se on juutalaisuuden skolastiikka. Sitävastoin käsittelee haggada, eli kertova aines, selvitellen ja valaisten sellaisia profeetallisia ja runollisia, paikkoja, jotka eivät suorastaan tarkoita käytännöllistä elämän ohjaamista. Haggada on pääasiallisesti tunteen ja mielikuvituksen tuote sisältäen kertomuksia, satuja, taruja ja juttuja ja on siten oikea löytökaivos kansanrunouden-tutkijalle ja kulttuurihistorioitsijalle.