LEO TOLSTOI.
Leo Tolstoi
Leo Tolstoi
Leo Tolstoi katsoo yli aikansa.
Hänen katseessaan on etsijän ilme.
Tolstoin elämä oli kahdeksankymmentäkaksi pitkää vuotta. Ei voi siis sanoa, ettei hänen ollut suotu tarpeeksi etsiä tai ettei hänen elinikänsä yleensä ehtinyt täyttää niitä toiveita, joihin hänen elämäntyönsä monessa suhteessa antoi aihetta. Mutta sittenkin hänen suurin tekonsa täyttymättä jäi, ja hänen etsintänsä mainen päämaali saavuttamatta. Toisin kuin taistelutantereella isänmaansa puolesta kaatunut soturi tai polttoroviolla uskonsa edestä kuollut marttyyri, jotka näyttävät päässeen jäljellejääneille lohdutusta ja vapautusta tuovaan päämäärään, jäi hän maisessa matkassaan puolitiehen. Ja jos hän vielä olisi saanut elää edeltämäänsä ja valmistamaansa aikaa, olisi hänen elämänsä ratkaisu tullut ehkä vielä arvoituksellisemmaksi. Sillä hänen oma kansansa ei ole häntä lähinnä seuranneena aikana voinut ymmärtää eikä sisäisesti vastaanottaa sitä korkeata henkistä perintöä, jonka hän jälkeensä jätti ja joka muodostaa hänen elämänsä ytimen ja hänen sielunsa suuren saavutuksen.
Siksi Tolstoi katsoo huolekkain silmin yli aikansa etäisempään tulevaisuuteen, joka koitti vaikeiden etsimisten aukeaman takaa. Kaikkensa jättäen uskalsi hän lähteä tälle aukeamalle, sillä hän näki sen takaa rakkauden maan kaupunkeineen häämöttävän. Silloin tuli kuolema ja katkaisi hänen elämänsä.
Senvuoksi me nyt näemme Tolstoin elämän huippukohdan arvoituksen tavoin, näemme vertauskuvan hänen etsimisestään ja ihmisen loppumattomasta etsimisestä yleensä. Tolstoin etsinnän kiihkeyttä osoittavat hänen sanansa »uhrautumisesta loppuun asti». Ellei voi uhrautua, ei pidä pettää itseään, on hän sanonut.
Venäjänmaan suuri kirjailija ja maailman merkillinen kirjailijapersoonallisuus Leo Tolstoi on syntynyt elokuun 28:ntena 1828 Jasnaja Poljana-nimisellä maatilalla Tulan kuvernementissa. Teoksissaan, etenkin »Lapsuus, poika-ikä ja nuoruus»-nimisessä, on hän tarkalleen kuvaillut muistojaan äidistään ja isästään. Hän oli puolentoista vuoden vanha äidin ja yhdeksän vuoden vanha isän kuollessa, joten kasvatus jäi vieraiden käsiin. Lahjakkaan, itserakkaan, oikullisen ja herkän pojan kasvatus olikin vaikea tehtävä. Kaikille pyrkiville nuorukaisille tutut vastakkaisuudet: halu miellyttää ja voittaa puolelleen kaikki ja kulkea aina etunenässä ja toisaalta unelmia hälventävä todellisuus, kun ei voi olla kekseliäs ja kun kasvotkin ovat rumat, ilmenevät Tolstoissa jo aikaisin. Nämä vastakkaisuudet ja ristiriita saavat kehittyä nuoruusvuosina äärimmilleen, joten piilemään jäi alituinen mahdollisuus sisäisen elämän ja mielentilan järkytyksiin.
Tolstoi lukee poika-ikänsä alkavan siitä hetkestä, jolloin hänen itsetajuntansa heräsi ja hän rupesi pohtimaan kysymyksiä suhteestaan ympäristöönsä. Matkalla Kasaniin hän huomasi, että maailma on avara ja että maailmassa on muitakin ihmisiä. Viisitoistavuotiaana hän näet astui rohkein mielin Kasanin yliopistoon. Luvuissaan hän kuitenkin epäonnistui. Ulkonaisesti rajut ylioppilasvuodet ja ylpeydessä ilmenevä suuruuden tavoittelu painoivat syvälle ujoon sydämeen hyvyyden ja rakkauden janon. Sydämen tuntema yksinäisyys kehitti sairaalloista herkkyyttä. »Äkkiä loin katseeni päinvastaiselle puolelle toivoen tuossa paikassa yllättäväni tyhjyyden». Tuleva ajattelija vertaili tässä olevaa ja ei-olevaa toisiinsa ja tuntien vaistomaisesti suuret mahdollisuutensa »häpesi alati joka-ainoaa sanaansa ja liikettään»; kuten nuorukaiset, joille valkenee omanarvontunto ja tulevaisuus, vaikka he eivät vielä kykene sitä täyttämään, jotka tuntevat korkeat vaatimukset ja kokoavat voiman täyteytensä ryhtyäkseen niitä noudattamaan.
Yliopistoluvut eivät ajoittaisista ponnistuksista huolimatta onnistuneet; siksi hän koetti onnistua tovereittensa keskuudessa elintavoissaan ja saavuttaa kuviteltuja täydellisyyteen johtavia ehtoja: »asento ylpeä ja liikkeet mahtavat, katse halveksiva, ei tervehtinyt ketään luennoilla ja ajoi pois omissa ajoneuvoissaan». Sisässä kalvava epäilys ja kärsimys.