Ihmisen suuruus.
I.
Ne, jotka yksistään ylistävät ihmistä, ovat mielestäni yhtä väärässä kuin ne, jotka vain moittivat häntä, samoin kuin ne, jotka koettavat kaikin tavoin huvittaa häntä. Voin antaa hyväksymykseni vain niille, jotka nöyrästi etsivät. Stoalaiset sanovat: »Menkää omaan sisimpäänne; sieltä löydätte rauhan.» Mutta se ei ole totta. Toiset sanovat: »Astukaa ulos omasta itsestänne ja etsikää onnea nautinnoista.» Ei sekään ole totta. Tulee sairauksia. Onni ei ole sisässämme eikä ulkopuolellamme, se on Jumalassa, joka on sisässämme ja ulkopuolellamme.
II.
Ihmistä voi tarkastella kahdelta eri puolelta: ensinnäkin hänen tarkoituksensa kannalta, jolloin hän on suuri ja ilman vertaista, ja toiseksi suvun ominaisuuksien kannalta, samoin kuin arvostellaan hevosta tai koiraa ja niiden rotuominaisuuksia, jolloin ihminen on halpa ja alhainen. Siinä on kaksi tietä, jotka synnyttävät toisistaan eriäviä arvosteluja ja johtavat niin moniin kiistoihin ajattelijain kesken, kun toinen kieltää sen mitä toinen edellyttää. Toinen sanoo: »Ihminen ei ole syntynyt tätä tarkoitusperää tavoitellakseen, sillä kaikki hänen tekonsa ovat ristiriidassa sen kanssa.» Toinen sanoo: »Hän loittonee päämäärästään, kun hän tekee näin alhaisia tekoja.»
III.
Meillä on suuri ajatus sielustamme. Emme voi sietää, että toiset halveksivat meitä eivätkä anna meille tunnustusta. Niin meidän koko onnemme perustuu toisten arvosteluun.
Kunnianhimo on ihmisen alhaisuuden merkki, mutta samalla se on merkki hänen synnynnäisestä ylevyydestään. Sillä kuinka paljon ihminen omistaneekin täällä maailmassa, kuinka paljon terveyttä ja muita tärkeitä etuja hän nauttineekin, hän ei kuitenkaan ole tyytyväinen, ellei hänellä ole ihmisten arvonantoa. Hän pitää niin suuressa arvossa ihmisten mielipiteitä, että vaikka hänellä olisikin korkea asema maapallollamme, hän ei suinkaan tunne itseään tyytyväiseksi, ellei hänellä ole korkea asema myöskin ihmisten mielipiteissä. Se on hänen mielestään maailman paras paikka. Ei mikään voima voi tukahuttaa tätä hänen kaipuutaan, sillä se on syvimmälle ihmissydämeen juurtunut ominaisuus. Nekin, jotka eniten halveksivat ihmisiä ja asettavat heidät eläinten tasalle, tahtovat kuitenkin nauttia toisten kunnioitusta ja luottamusta, joten tämä heille ominainen tunne saattaa heidät ristiriitaan oman itsensä kanssa. Luonnon ääni, joka on voimakkaampi kuin kaikki muu, saa heidät ihmisen suuruudesta vakuutetuksi varmemmin, kuin heidän järkensä ihmisen alhaisuudesta.
IV.
Kaikkinaisesta meitä ahdistavasta ja henkeämme uhkaavasta kurjuudesta huolimatta on meillä vaisto, joka kohottaa meitä korkeuksia kohti. Sitä emme voi lannistaa.