Mutta vaikka paikka oli pahamaineinen ja talo vaatimaton, oli talon isäntä ansainnut hyviä rahoja "pussinessillaan", niinkuin hänen oli tapana sanoa. Kaikki suomalaiset merimiehet tulivat kuin vaistomaisesti Chenystreetin kapakkaan kohta kuin olivat päässeet irti laivoistaan ja saaneet muutamain kuukausien palkan taskuunsa. Ja silloin oli Tuomisella hyvät ansiot. Hän oli yhtäaikaa pankkiiri, kassööri ja kirjanpitäjä ja otti sentähden heti haltuunsa vierastensa rahat, ett'eivät menettäisi kaikkia yhteen menoon — ja antoi heille vaan sen verran kuin kukin päiväkseen tarvitsi, senkin pitkän kärttämisen perästä. Mutta sen ohella piti hän tietysti huolta siitä, että suurin osa rahoista juotiin hänen tiskinsä ääressä ja kun vieraan konttokirja ja kontantit alkoivat olla tasapainossa, ajettiin hänet kadulle, ell'ei hänen merimiesarkkunsa sattunut olemaan niin hyvin varustettu, että sen voi ottaa luoton vakuudeksi vielä joksikin aikaa.
Liike oli mainio, mutkaton ja helposti hoidettava eikä sillä ollut kuin yksi vika — se, ett'ei aina ollut rahakkaita merimiehiä. Silloin saivat siirtolaiset astua aisoihin. Rahaa heillä tavallisesti oli vähän, mutta sitä enemmän vaatteita. Ja sitten kelpasi heille mikä hyvänsä. Heitä voi sulloa kuinka paljon tahansa samaan huoneesen ja kun he olivat juoneet kaikki tavaransa, voi heiltä ansaita vielä jonkun äyrin toimittamalla heille työnansiota. Toistakin taalaa voi välistä saada miestä kohti runnareilta, jotka värväsivät väkeä seutuihin, jonne ei kukaan työmies hyvällä lähtenyt, ja karttuihan siitäkin jotain vuoden pitkään. Helppo oli saadakin siirtolaisia verkkoihinsa niin kauvan kuin sai viritellä niitä Castle Gardenissa hetikohta kuin siirtolaiset astuivat maihin. Mutta se ansio oli nyt lopussa ja suurten yhtiöiden runnarit poimivat nenän edestä jokaisen, jonka saivat käsiinsä. Köyhät saivat olla välikädessä täällä Amerikassa niinkuin siellä Suomessakin, päivitteli Tuominen, eikä hänen päähänsä pälkähtänytkään, että hän itse oikeastaan oli juuri niitä, jotka tahtovat, vaikkeivät aina voikaan, saattaa köyhää kansaa välikäteen.
Ikävintä oli, että merimiesliikekin alkoi huonota. Kilpailija oli avannut paljoa hienomman huoneuksen saman kadun varrella ja oli hotellin, kapakan ja ravintolan yhteydessä pannut toimeen jonkunlaisen toimituskonttorin hankkiakseen vierailleen taas uusia paikkoja laivoissa, sittenkun he olivat ryypänneet kaikki tavaransa. Sillä tavoin saavutti hän sen kahtalaisen tarkoituksen, että ensin nylki merimiehiltä heidän säästönsä ja pääsi vielä käsiksi heidän pestirahoihinsakin ja etukäteen otettuun vuosipalkkaan. Etuannin suuruuden määräsi hän itse ja sen mukaan luotonkin suuruuden — se oli kaikin puolin tuottava liike eikä tappiosta ollut vähintäkään pelkoa.
Tuominen kiroili mielessään omaa tyhmyyttään, kun ei ollut itse keksinyt tuota keinoa. Mutta nyt ei hän enää aikonut istua kädet ristissä katselemassa liikkeensä rappeutumista. Hänkin oli saanut loistavan aatteen ja sen toteuttamista varten oli hän nyt useita päiviä peräkkäin kävellyt Castle Gardeniin, sillä nyt oli juuri se aika vuodesta, jolloin siirtolaiset vanhasta emämaasta tulvivat New-Yorkiin.
Taneli Tuominen ei ollut enää mikään härkäpoika ja oli hän nähnyt vähän muitakin kuin pelkkiä talonpoikia jo kotona Suomessakin. Maakauppiaana ollessaan oli hän ollut monilla markkinoilla ja nähnyt, kuinka talonpoikain päät menivät pyörälle, kun tulivat paikkoihin, joissa laulettiin ja soitettiin. Silloin eivät enää oluet riittäneet, vaan piti olla sekä punssia että portviiniä ja Tuominen oli nähnyt heidän heittelevän markankin rahoja lautaselle, kun laulajatyttö kuletteli sitä ympäri ja katsoi heitä oikein hellästi silmiin.
Nämä muistot ne olivat idättäneet hänessä sen aatteen, joka tulisi pelastamaan Chenystreetin hotellin häviöstä ja hämmästyttämään kilpailijoita. Hän päätti hankkia itselleen "puhvetsikan", jolla komealla nimellä hän nimitti uutta kultalintuaan. Mutta suomalaisen sen pitäisi oleman, sillä hänen vieraansa eivät tainneet juuri maailmankieliä ja sen tiesi Tuominen omasta kokemuksestaan, että rakastelu, jota täytyy sanan puhumatta toimittaa, käy ajan pitkään ikäväksi.
Siirtolaisten mukana tuli silloin tällöin myöskin nuoria tyttöjä kotimaasta ja semmoisen hän värväisi. Kun hän vaan saisi oikean neitosen niin maksaisi hän kernaasti, jos niiksi tulisi, tavallista piian palkkaa isomman palkan, sillä eihän tyttö tulisi tekemään ainoastaan tavallista piian työtä, vaan myöskin vetämään vieraita taloon ja siitä sopisi aina maksaa pari taalaa enempi viikossa. Kun hän nyt vaan onnistuisi saamaan oikein sopivan. Se kyllä ajan oloon kannattaisi.
Tuomisen kalpeat, oluen juonnista pöhöttyneet kasvot kirkastuivat, kun hän ajatteli loistavia tulevaisuuden toiveitaan, vaikkakin hän jo monet kerrat oli seisonut samalla paikalla ja turhaan tarkastellut siirtolaisnaisia, jotka uteliain, vaikkakin vähän pelokkain kasvoin astuivat luvattuun maahan. Varovasti veti hän povitaskustaan esiin melkein mustan sikarin, purasi pään poikki ja alkoi juuri sytyttää toisen pään, kun Castle Gardenin ovet avautuivat ja ensimmäiset tulokkaat tulivat näkyviin. Nopeasti sukasi hän sikarin takaisin taskuunsa ja astui pari askelta eteenpäin voidakseen niin läheltä kuin suinkin tarkastella tulevia.
Oli se kirjavaa joukkoa, joka hitaasti vyöryi alas Castle Gardenin porteista, joista jo niin monet korkealle tähtäävät toiveet, niin monet pettyneet unelmat ja niin moni murtunut ja häviöön joutunut elämä oli vaeltanut tuntematonta tulevaisuutta kohti, joka kaikkein useimmilla oli käynyt paljoa synkemmäksi kuin mitä he olivat ajatelleet. Oli siinä vanhoja ihmisiä, jotka vasta pitkällisen ja totisen tuumailun jälkeen olivat päättäneet astua tuon pitkän askeleen kotimaasta ja ystävien luota; oli nuoria seikkailunhaluisia miehiä ja naisia, jotka rinta täynnä valoisia tulevaisuuden toiveita vaan odottivat päästäkseen uuteen kultalaan ja saadakseen siellä kaiken sen, mitä ei kotimaa ollut kyennyt heille antamaan; miehiä, joiden kasvoissa kuvastui heidän myrskyinen menneisyytensä ja jotka olivat pakoitetut alottamaan uudelleen elämänsä toisessa osassa maailmaa, jossa heidän tappionsa olivat tuntemattomat; sekä vihdoin tuo suuri lauma todellisia työmiehiä, jotka olivat tulleet tänne ansaitsemaan parempaa päiväpalkkaa kuin kotimaassa, syömään joka päivä vatsansa täyteen ja jos mahdollista saamaan jotakin kokoon yli jokapäiväisten menojen sekä tulevaisuuden varalle että kotiin jääneiden vaimojen ja lapsien elatukseksi.
Saapunut laiva oli yksi suurimpia siirtolaislaivoja, ja kauvan kesti, ennenkun tuhansiin nouseva matkustajalauma oli selvinnyt kaikista muodollisuuksista tuossa rumassa, vanhassa rakennuksessa ja päässyt ulos lämpimään päiväpaisteesen, joka heloitti tuolta Batteryn puistossa ja teki sen niin hauskaksi, iloiseksi ja rauhalliseksi kuin jos se olisi ollut satain penikulmain päässä saaliinhimoisesta suuresta kaupungista, jonka melu ja jyrinä vaan kaukaa kuului sinne puitten välitse.