Näitä kertomuksia vastaan voidaan kenties tehdä se muistutus, ett'ei niissä kaikissa puhuta semmoisista siirtolaisista, joiksi me siirtolaisia yleensä ajattelemme.
Mutta siirtolaisia eivät ole ainoastaan ruumiillisen työn tekijät, ne, jotka uupuvat taistelemasta kotimaan karua luontoa vastaan ja vaeltavat suureen länteen hakemaan helpompaa toimeentuloa itselleen ja perheelleen. Nuo sydänmaalaiset, jotka tulevat suoraan soiltaan ja saloiltaan Pohjois-Suomessa, ovat kyllä siirtolaisistamme miellyttävimmät, mutta ovat kuitenkin vaan osa heistä.
Paitsi heitä on siirtolaisten joukossa paljon muitakin aineksia, jotka eivät tuota isänmaalle mitään tappiota poistumisellaan. On ylioppilaita, jotka ovat Helsingissä turmelleet tulevaisuutensa; kaikellaisia nuorukaisia, jotka ovat saaneet rahaa liika helposti lainaksi tai päässeet kaivamaan liika huonosti lukituita kassalaatikoita; pappeja, jotka ovat eläneet liika hurjasti kelvatakseen edes maaseutupapeiksi; käsityöläisiä tai liikemiehiä, jotka ovat lentäneet korkeammalle kuin siivet kantoivat; lopuksi suuri joukko epämääräisiä hunningolle joutuneita olentoja, jotka ovat joutuneet rappiolle ilman todellisia syitä, enemmän huolettoman saamattomuutensa kuin huonojen ominaisuuksiensa vuoksi. Silloin tällöin tapaa tuossa kirjavassa laumassa jonkun semmoisenkin, joka itse on ajanut itsensä maanpakoon, kuta kauvemmas sitä parempi, päästäkseen irti siitä tuhansien säikeiden verkosta, johon hän on antanut jokapäiväisen elämän pikkutapausten kietoa, itsensä ja jonka kierroksessa hänen on ollut mahdoton tulla toimeen.
Helpommin tulevat salolaiset toimeen uudessa maailmassa. He eivät muuta pyydä, kuin päästä pinnistämään jänteidensä ja jäseniensä sitkeää voimaa dollarien hankkimisessa. Ja dollari on herra, joka tietää, missä arvossa on tuo monien sukupolvien lakkaamattomassa, rehellisessä ulkotyössä koottu voima, ja maksaa siitä hinnan, joka ainakin alussa tuntuu sydänmaan miehestä ruhtinaalliselta.
Verrattuna rukiiseen leipään, joka ei aina ole edes selvää, ja happameen suolakalaan, on puhdas vehnäleipä ja läski heille kuninkaallista ruokaa ja sen halvempaa ruokaa he eivät voi saada Ameriikassa. Heidän ei ole ollenkaan vaikea panna rahoja säästöön ja verrattain lyhyessä ajassa päästä omiksi isännikseen, jos eivät näet opi liiaksi whiskyä rakastamaan.
Heidän jälkeensä parhaiten suoriutuvat uusissa oloissa nuo kotimaassaan hunningolle joutuneet ja ne, joita halu maata maailmaa kiertämään on houkutellut yli Atlantin. Useammat kuin luulisikaan edellisistä ja melkein kaikki jälkimmäisistä tarvitsevat sitä herätystä, jota puute ja nälkä ovat omiansa antamaan, huomatakseen omistavansa paljoa enemmän miehuutta ja voimaa kuin olivat osanneet toivoakaan. Hyvinkin moni heistä, jolla on ollut uskallusta asettumaan ruumiillista työtä tekevien joukkoon, on pian huomannut olevansa kohoamassa ylöspäin yhteiskunnassa, varallisuuteen ja hyvinvointiin, ja ne, jotka kerran ovat sen koulun läpikäyneet eivät koskaan enää vaivu takaisin entisyyteensä.
Vaikein on niiden monien asema, jotka ovat "valmiit tekemään mitä tahansa", mutta jotka eivät ennen ryhdy todellisesti kovaan työhön kuin se on välttämättömän tarpeellista. He eivät ymmärrä, että päivät päästään kaduilla harhaileminen, kun vatsa on vaan puolillaan ja usein vähemmilläänkin eikä kukkarossa muuta kuin muutamia joltain satunnaiselta tuttavalta lainattuja centtejä, oikeastaan on paljoa vaikeampaa työtä kuin tiilien kantaminen, ojan kaivu tai melkein mikä muu työ tahansa. Nämä siirtolaiset — ja niitä on lukemattomia kaikista maailman ääristä — eivät pääse koskaan sen pitemmälle uudessa maailmassa kuin vanhassakaan. He ovat työssä vaan niin kauvan, kunnes ovat saaneet taskuunsa niin monta dollaria, että taas voivat alkaa kulkulaiselämänsä ja ruveta etsimään jotain helpompaa ansiota — tai oppivat he uskomattoman pian käyttämään jokaisen liikenevän lantin semmoiseen, joka huumaa ja antaa unhoa. Ja se on vielä pahempi.
Mutta siirtolaisia ovat he kaikki ja lisäävät kukin kohdaltaan siirtolaiselämän kirjavuutta nykyisessä Ameriikassa. Heihin kuulumme me kaikki, jotka olemme lähteneet kotimaan turvallisesta satamasta ja antautuneet sen mahtavan ihmisvirran vietäväksi, joka yhä vieläkin lakkaamatta vuotaa idästä länteen, tuonne kauvas meren takaiseen maahan, joka niin harvoille meistä on ollut kultamaa. Me olemme kaikki kauvan olleet kahdella päällä, ennenkun lähdimme liikkeelle ja astuimme tuon vaikean askeleen, me olemme jokainen, kukin tavallamme ja kukin alallamme ja vaihtelevalla menestyksellä ottaneet osaa tuohon usein äärettömän katkeraan otteluun jokapäiväisestä leivästämme. Ja sentähden sopii kaikkien meidän muistojamme, huomioitamme ja kokemuksiamme käsitellä kertomuksissa "Siirtolaisia".
Eenokki Muponen intiaanisodassa.
Ennen muinoin omistivat intiaanit Ameriikan, mutta meidän päivinämme omistaa Ameriikka intiaanit. Ruohoaavikoiden ja metsien vapaita poikia pidetään tätä nykyä saarrettuina aidatuilla alueilla, joita hallituksen sotamiehet vartioivat niin kuin mitäkin rotukarjaa suosiollisesti sallien heidän nääntyä nälkään, paleltua, elää tai kuolla kuinka vapaasti tahansa niin kauvan kuin he vaan eivät yritä liikkua piiristään ja ruveta uudistamaan vanhoja puhvelinajo-muistojaan metsästämällä suurten karjakuninkaitten härkiä, lehmiä ja vasikoita, joita tuhansittain kulkee laitumella intiaani-piirien ulkopuolella. Jos he sen tekevät, alkaa soida toinen ääni kellossa. Sotajoukko asetetaan sotajalalle, ruoka- ja ampumavarasopimuksia tehdään ja rahaa varastetaan valtiolta niin kuin ainoastaan ameriikkalaiset urakoitsijat osaavat varastaa.