Kaupungin lukemattomat hotellit olivat täynnä kylpyhuoneita, vaatesäiliöitä ja kaikkia muita kolkkiaan myöten, missä vaan vähänkin voitiin saada vuoteille tilaa. Eteläpuolella kaupunkia, lähellä näyttelykenttää, oli kokonaisia leirejä, joissa voi vuokrata yösijoja teltoissa — ja jokainoa paikka oli vuokrattu. Yksityiset perheet, kahvilat, ravintolat, — jopa poliisiasematkin ottivat vastaan näyttelyvieraita, joiden muutoin olisi täytynyt viettää yönsä kadulla.
Väen liike kaupungissa oli uskomaton viime viikoilla ja rahan liike sitä mukaa. Kapakkain pitäjät ja pelihuoneiden isännät kokosivat rahaa kahmaloittain. Pitkin kaikkia katuja, jotka menivät näyttelyyn, parveili laumottain väkeä aamusta varhaisesta yöhön myöhään. Näyttelyn ala, vaikka olikin niin suunnattoman suuri ja laaja, oli kuin yksi ainoa muurahaispesä kuohuen levotonta, ahertavaa, myllertävää elämää — niinkuin itsekukin olisi koettanut ponnistaa viimeiset voimansa niinä muutamina päivinä, jotka vielä olivat jälellä. Ja rautatiejunat jyskyivät lakkaamatta Chikagoon ja sieltä pois, aina täpö täynnä matkustajia.
Liike kasvoi kasvamistaan aina marraskuun 1 p:ään saakka. Silloin loppui yhtäkkiä väentulva kaupunkiin tulevista junista. Parin päivän kestäessä ei tarvinnut pitää liikkeessä kuin puolet lähtevistäkään junista. Sitten seurasi lyhyt lepoaika, jolloin saatiin vähän hengähtää — ja silloin syntyi tuo suuri työlakko.
Chikago, Barlington & Quincy'n radalla — G.B. & Q. joksi sitä tavallisesti kutsuttiin — jossa Iisakki Peltonen palveli, oli Johnston, Annin isäntä, ottanut houkutellakseen miehistöä ottamaan osaa lakkoon.
— Ilman meitä eivät rautatieyhtiöt olisi viime vuosipuoliskolla voineet ansaita penniäkään enemmän kuin tavallisesti, lopetti hän puheensa, jonka oli pitänyt veturitallissa työmiehille, joiden joukossa Iisakkikin oli. — Me tässä olemme hikoilleet ja ahertaneet yötä päivää täyttääksemme heidän rahakukkarojaan ja sentähden on meidän oikeutemme myöskin vaatia osaa heidän voitostaan. Vaan jos ei saa oikeuksiaan hyvällä, niin ottaa väkisin!
— Emmeköhän mekin jo ole saaneet osaamme? huomautti Iisakki hiljaisesti. — Minä luulen, että muut, samoin kuin minäkin, ovat ansainneet enemmän viime aikoina.
— Olemmehan kyllä, myönsi Johnston — mutta se ei ole muuta kuin palkkamme ylimääräisestä työstä. Voiton ovat he vieneet kokonaan ja sitä eivät he koskaan olisi saaneet ilman meitä.
— Ja ilman heitä emme me olisi saaneet palkkaa ylimääräisestä yhtä vähän kuin muustakaan työstä.
— Puhuttu niinkuin scabin suusta! — Teidän pitäisi kaikista vähimmin vetäytyä pois, Iisak! Mutta ei meillä nyt ole aikaa turhia puhumaan. Meitä on siksi monta, ett'ei meidän ole tarvis välittää siitä, mitä muutamat tekevät, mutta parastahan olisi, jos kaikki olisivat mukana. Kuka on meidän puolellamme ja kuka meitä vastaan?
— Minä en rupea riitelemään leipäni kanssa, sanoi Iisakki lyhyesti. Siitä pitäen kuin tulin yhtiön palvelukseen, olen saanut rehellisen makson rehellisestä työstä ja niin kauvan kuin sen saan, pysyn paikoillani.