Valpas ja tarkkasilmäinen kulettaja olisi melkein varmaan huomannut poisotetun kiskon niin ajoissa, että olisi ehtinyt pysähyttää junan. Mutta jos kisko työnnettiin pois vasta sitten, kun veturi jo oli aivan lähellä, täytyi sen joutua pois radalta. Ensi sekasorrossa tuskin kukaan joutaisi ajattelemaan syyllistä, joka sitäpaitse voisi heti paikalla pelastua yön pimeyteen.

Puolen tunnin verran odotti mies ojassa, ennenkun pikajuna tuli näkyviin — sähisten ja jymisten ja mahtavan veturilampun valaistessa rataa hyvän matkaa edelleen.

Iisakki Peltonen seisoo paikallaan, alinomaa tähystellen veturin edessä olevia kiskoparia. Yhä lähemmä tuota pientä pajupensasta hän tulee osaamatta aavistaa vähintäkään vaaraa täällä kaukana tasasella ruohoaavikolla.

Nyt näkee hän penkereen — niin kauvas kuin silmänsä kantaa, kulkevat kiskot tasaisina kuluneet selät kiiluen kuin hopea kellahtavassa lampun valossa — neljännestunnin kuluttua on hän perillä — ja huomenna — tänä iltana on hän vapaa — ja Ann…

Silloin näkee hän jotain mustaa — mies nousee ojasta — se työntää kankia edellään kiskoja kohti — yksi niistä vierähtää syrjään…

Kulettajan käsi tarttuu nuolen nopeudella hätäjarruun — musta olento ottaa askeleen kuin paetakseen — ja pitkällä harppauksella lentää Iisakki suoraan häntä kohti, samassa silmänräpäyksessä kun veturin etumaiset pyörät karahtavat ratapölkkyyn.

Veturi repii rikki radan penkereen päällä ja vyöryy puroon vetäen tenderin mukanaan. Pakaasivaunu kaatuu samassa sekin syrjälleen maahan, mutta ensimmäinen matkustajavaunu jää seisomaan pystyyn, vaikka toinen pää ajautuukin ojaan. Muut vaunut jäävät radalle hätäjarrun pysähyttäminä, vaikka iskevätkin toisiinsa niin, että luulisi niiden viimeisen hetken tulleen.

Konduktööri ja pari jarrumiestä juoksee lyhdyt käsissä toisesta päästä junaa. Vartija makaa maassa vähän matkaa veturista repeterikivääri kädessä.

— Luulen hänen olevan hengissä, sanoo lämmittäjä, joka on pelastautunut hyppäämällä maahan tenderistä — hän vaan hyppäsi hiukan liika myöhään. Mutta kulettajaa ei näy — vaikka hän hyppäsi ensiksi…

He löysivät hänet pakaasivaunun luota, joka oli pudonnut hänen alaruumiinsa päälle. Hänen allaan oli toinen ruumis, kasvot maata vasten painettuina, Iisakin molemmat kourat kurkun ympärillä….