— Kiitoksia! sanoi mr Boise kuivasti, — sitä juonta sopii koettaa jonkun muun kanssa. Minä ainakin tulen mukaan, niin olen varma, ett'et jää sinne koko iltapäiväksi niinkuin viime kerralla, kun satuit löytämään kovin miellyttävän tulkin tarvitsijan.
Konsuli nauroi mielissään, ja niin läksimme kaikki neljä poliisiasemalle, joka oli siitä ainoastaan muutaman askeleen päässä. Siellä tapasimme kiinniotetun, joka oli suuri, rotevaraajainen ja pahoin pidelty mies, ympärillään joukko poliiseja, joista muutamilla oli vereksiä jälkiä hiljan kestetystä, kiivaasta kahakasta. Mies oli pantu käsirautoihin, ja hänen kasvonsa olivat niin paksussa liassa ja veressä, ett'ei niissä voinut erottaa ainoatakaan selvää piirrettä.
— Mitä kuuluu, konsuli? — tervehti poliisikapteeni. — Kiitos, että tulitte apuun. En todella tiedä, mitä meidän on tekeminen tämän kummallisen olennon kanssa, joka minusta näyttää tarvitsevan paremmin hullujenhuonetta kuin mitään muuta laitosta.
— Mitä on hän tehnyt? ja missä hänet vangittiin?
— Nooh! tehnyt hän nyt ei ole juuri mitään, käyttäytynyt vaan niin hullusti, että me päätimme ottaa hänet talteen. Hän on oleillut kolmatta vuorokautta satamassa, istunut siellä päivät pääksytysten ja maannut yöt, syömättä mitään muuta kuin hiukkasen kuivaa leipää, jota hän on ostanut muutamasta kaupasta. Kun hänestä minulle ilmoitettiin, käskin minä tuomaan hänet asemalle, mutta se oli helpommin sanottu kuin tehty. Hän teki sellaista vastarintaa, ettei viisi minun miehistäni saanut tolkkua hänestä, ennenkun olivat kolhineet hänet melkein tunnottomaksi ja pistäneet käsirautoihin. Ja täällä häneltä ei ole saatu sanaakaan, vaikka minä olen koettanut puhua hänelle englannit, espanjat ja saksat. Joko hän ei ymmärrä niitä kieliä, tahi on hän sellainen härkäpää, ettei vastaa.
Poliisikapteenin pitkän, vaikka vähän epäselvän selityksen kestäessä tarkastelin minä vähän lähemmin vangittua miestä. Hän tuijotti väsyneen ja välinpitämättömän näköisenä eteensä, kiinnittämättä huomiotansa erittäin mihinkään, aivan kuin hän jo kauvan sitten olisi saanut kyllänsä koko jutusta eikä enää välittäisi vähääkään siitä, mitenkä se päättyisi.
Niinkuin sanoin, ei hänen kasvoistaan voinut saada selkoa hänen syntyperästänsä. Mutta hänen ruskeat vaatteensa, jotka olivat tuttua pohjalaista sarkaa, ja vielä tutummat lapikkaat ilmaisivat sen sijaan sitä selvemmästi, mistä hän oli kotoisin.
— Mistä te tulette? — kysyin häneltä sentähden suomeksi, heti kun kapteeni oli puheensa lopettanut.
Hän loi silmänsä minuun, katseli minua hetkisen tarkasti, melkein epäluuloisesti ja vastasi viimein:
— Lappajärveltä.