— Seisota! Seisota! Punanen paistaa! huusi hän kerran, mutta vaipui samassa puoli horroksiin ja makasi silmät kiinni.
Vasta kun hänet kannettiin ulos vaunusta ja pantiin sairaspaarille, avasi hän taas silmänsä ja katseli ympärilleen, vaikk'ei enää näyttänyt tuntevan ketään. Mutta kun paari lähti liikkeelle, sattui asemalla olevan suuren sähkölampun valo hänen silmiinsä ja silloin ne tuokioksi kirkastuivat.
— Valkeata valoa! sanoi hän selvästi — nyt saamme antaa mennä!
Käsi haparoi jotain, — sitten painuivat huulet kiinni. Hänen viimeinen matkansa oli alkanut.
Ja luultavaa on, että merkkitulet olivat valkoiset koko matkan loppuasemalle saakka.
Juho Penttinen.
Olimme juuri lähtemäisillämme konsulin konttorista, jossa minä olin käynyt häntä tervehtimässä ja josta minua oli pyydetty seuraamaan häntä ja hänen kahta yhtiömiestänsä "lunchille", kun muuan poliisi astui sisään, toi terveisiä esimieheltänsä ja pyysi konsulia kiireimmän kautta tulemaan poliisiasemalle.
— Olemme saaneet verkkoomme hyvin merkillisen kalan, lisäsi hän selitykseksi, — joka ei ymmärrä luotua sanaa, ei englannin, ei saksan eikä espanjan kieltä, eikä liioin ole kiinalainen, niin kapteeni lähetti minut kysymään, tahtoisiko herra konsuli vähän silmäillä sitä otusta ja auttaa meitä määrittelemään mikä se on.
— Taas tuo siunattu kielitaito! — ärähti mr Bolse, vanhin osamies konsulin liikkeessä. Jok'ikinen kerta kun Friscossa sattuu joku rähäkkä ihmisten kanssa, jotka eivät ymmärrä mitään kristittyä kieltä, pitää konsulin auttaa. Ja ihmeellistä kylläkin, ett'ei hän näytä koskaan väsyvän olemasta tulkkina. Ettekö voi odottaa jälkeen lunchin? — kysyi hän kääntyen poliisimieheen.
— Oh! Se on tehty parissa minuutissa, keskeytti konsuli. — Menkää te kolme edellä ja tilatkaa lunchi. Minä tulen heti perässä.