Muuan keski-ikäinen mies astui esiin.
— Pappi en ole, mutta piirituomari ja oikeutettu vihkimään — jos hän ei muuta tahdo.
Iisakki nyökäytti hyväksyvästi päätään, mutta Anni purskahti itkuun, kun käsitti, mistä oli puhe. Ja niiden muutamien minuuttien kuluessa, jotka lyhyt toimitus kesti, nyyhkytti hän niin, että hänen vastauksensa tuskin kuului, vaikka ympärillä vallitsi haudan hiljaisuus.
— Ja virkani nojalla julistan minä siis näiden todistajain läsnäollessa teidät Iisak Peltonen ja Anni Heikkilä mieheksi ja vaimoksi, lopetti tuomari juhlallisesti.
Iisakki oli melkein tainnoksissa taas, kun toimitus oli lopussa. Mutta kun he varovasti olivat nostaneet hänet matrassin päälle, kantoivat he hänet lähimpään vaunuun ja virkistivät taas hänen voimiaan whiskyllä.
Anni istui hänen viereensä lattialle.
— Nyt… saat sinä… ostaa talon, virkkoi Iisakki hiljaa — sitten — ota paras Alastarosta… et vielä edes viiden kolmatta…
— Voi, Herra Jeesus! nyyhkytti Anni — ennätänhän minä vielä tuota… ehk'et sinä vielä kuolekaan…
Iisakki koetti hymyillä vastaukseksi. Ja kun juna sitten kohta lähti liikkeelle, tuntui hän alkavan hourailla.
Hän mutisi joitain epäselviä sanoja kauniista veturistaan, merkeistä, Johnstonista…