Pelastusvaunun nostokoneiden avulla saatiin pakaasivaunu pian kohoamaan niin paljon, että molemmat ruumiit voitiin vetää esiin.
Iisakki vavahti, kun hänen suuhunsa kaadettiin vähän whiskyä. Mutta vasta sitten, kun he väkivallalla irrottivat hänen kätensä toisen miehen kurkusta, heräsi hän. Toinen mies oli Johnston ja hän oli kuollut — kurkku oli kuin ruuvipenkein puristettu.
Toinnuttuaan tunsi Iisakki ensiksi Annin, joka kasvot kauhusta jäykkinä oli kumartunut hänen ylitsensä. Sitten katsahti hän tohtoriin, joka parhaallaan tutki häntä.
Tohtori nousi ylös ja pudisti päätään.
— Olisiko… onko täällä… pappia junassa? kuiskasi Iisakki, kun konduktööri tarjosi hänelle enemmän whiskyä.
— Eihän meidän vielä tarvitse ajatella pappia… kyllä kai tohtori…
— En minä, keskeytti Iisakki epäselvästi… vaan vihkimään…
Konduktööri luuli hänen hourailevan ja käski pikajunan neekeripalvelijan tuomaan matrassin sairaalle.
— Ei… minulla on rahoja, koki Iisakki selittää. — Hän saapi ne… jos on leski… kysykää pappia…
Hän loi silmänsä matkustajiin, jotka seisoivat ympärillä. Ja konduktööri, joka vihdoinkin ymmärsi tarkoituksen ja selitti heille, mitä mies tahtoi, kysyi sitten, oliko heistä kukaan pappi ja tahtoisiko hän vihkiä tänään miehen ja tuon tytön tuossa.