Hänellä oli kerta kaikkiaan oma mielipiteensä poliisista, emmekä sitä voineet kumota millään tavalla. Ja yhtä vähän voitiin hänen päähänsä saada sitäkään, että hän ajoissa saisi tiedon höyrylaivan tulosta. Hän kyllä hoitaa itse itsensä, selitti hän, kunhan vaan saa olla rauhassa, ja kernaammin odottaa hän laiturilla. Hän oli varma siitä, että rahat tulevat ensi laivassa, ja silloin hän voi heti lähteä.
Useimmat joukosta eivät voineet muuta kuin nauraa hänen itsepäisyyttään, kun hänen viimeinen päätöksensä oli tulkittu, mutta poliisikapteeni kohautti olkapäitään.
— Herran nimessä! — sanoi hän hiukan kärtyisesti — antaa tuon hullun mennä, mihin tahtoo.
— Mutta missä minun säkkini on? — kysyi Penttinen kuin vastaukseksi siihen lupaukseen, että hän saisi lähteä.
Se tuotiin esille ja huomattiin huolellisen tarkastuksen jälkeen kaikin puolin hyvin säilyneeksi.
— Saako täällä pistää piippuun? kysyi hän sitten.
Ja nyt otti hän taskustaan piipun ja säkistään pussin, josta hän täytti tupakkakukkaronsa, pantuaan ensin piippuun ja pistettyään sen hampaihinsa.
— Kotikasvuja! sanoi hän minulle, pistäessään kukkaroa taskuunsa ja vetäessään suurimmalla huolella pussin suuta kiinni — huomautus, jonka ensimmäinen nysästä pullahtava savupilvi teki aivan tarpeettomaksi.
Sitten nousi hän seisoalleen, heitti säkin selkäänsä, kiitti lyhyesti "herroja, jotka olivat auttaneet häntä poliisin käsistä", ja teki tyytyväisenä lähtöä palatakseen odotuspaikkaansa.
— Odottakaa vähän, — sanoi vanha mr Bolse, joka suurella osanotolla, vaikka vaieten, oli seurannut asiain menoa. Emme voi laskea miestä menemään sillä tavalla!