— Eihän hän ole tehnyt mitään pahaa, — sanoi hän meihin toisiin kääntyen, — ja yhtäkaikki on hänet vangittu niinkuin rikoksesta tavattu roisto. Ja kun hän piti puoliaan — miehekkäästi, niinkuin muutamat herroista ovat vakuuttaneet — iskettiin hänet pitemmittä mutkitta tainnoksiin. Minä en moiti herrojen poliisien kykenemättömyyttä käsittämään sitä, että joku muukin kuin hullu voi siihen määrin luottaa ystäviinsä, että kernaammin makaa kadulla kuivaa kannikkaa järsien kuin pyytää apua. Sellaista ei joka mies meidän päivinämme kykene käsittämään. Mutta joku tuntuva hyvitys pitää hänen saaman. Minä pidän hattua.
Hän otti hattunsa vasempaan käteensä ja pudotti oikeasta kädestään siihen kymmenen dollarin setelin.
— Se on oikein! vahvisti kapteeni, veti lompakkonsa esiin ja antoi setelinsä hänkin, — se oli erehdys, vaikka tosin anteeksi annettava. — Toiset seurasivat heti esimerkkiä, kukin varainsa mukaan, niin että hatussa tuota pikaa oli yli kolmenkymmenen dollarin, jotka mr Boise — hattu vielä kädessään ja juhlallisesti kumartaen — tarjosi Penttiselle.
— Mitä tämä on? kysyi hän ottamatta rahoja. Ja kun asia hänelle selitettiin, kumarsi hän vastaan, ei niin muhkeasti tosin, mutta yhtä arvokkaasti, ja sanoi kohteliaasti, mutta varmasti:
— Paljon kiitoksia, hyvät herrat, mutta minä en voi ottaa rahoja kerjäläisen tavoin. Mitä tarvitsen, se tulee höyrylaivalla, ja siihen saakka tulen kyllä toimeen. Kiitoksia vaan hyvästä tahdostanne.
En tiedä, kuinka paljon sitä näytin, mutta sen tiedän, että Penttisen maanmiehenä tunsin itseni suorastaan ylpeäksi, kääntäessäni heille hänen vastaustaan.
— Yksi läksy lisää! — sanoi mr Bolse. Oppia ikä kaikki. Minun olisi pitänyt ymmärtää, että mies oli liiaksi gentlemanni ottaakseen vastaan rahaa hyvitykseksi. Tässä on rahanne, hyvät herrat!
Sitten kääntyi hän minuun pyynnöllä, että kysyisin "mister" Penttiseltä, tahtoisiko tämä tehdä hänelle sen kunnian, että ottaisi osaa lunchiin hänen ja kaikkien muiden läsnäolevien kanssa, jotka olisivat tilaisuudessa häntä seuraamaan. Tämän hän lausui kumarruksella toisille.
— Miksikä ei? — sanoi Penttinen. Kun vaan tietäisin, ett'ei laiva sillä aikaa sattuisi tulemaan.
Hänen pelkonsa haihtui, kun poliisikapteeni antoi käskyn päivystäjäkonstaapelille satamassa että hän ilmoittaisi heti, kun laiva tuli näkyviin, ja sitten menimme me, poliisikapteeni etunenässä, lähimpään parhaasen ravintolaan, Penttinen kantaen kallisarvoista säkkiään olallaan.