— Miksikä en, jos tarjotaan hyvä hinta.
— Millainen hinta teistä on hyvä?
— Eihän tuota tiedä, — vastasi Urola vältellen. — Tässä maassahan maksetaan suuriakin summia hyvistä juoksijoista, niin ett'ei maksa vaivaa puhua kaupasta mitään, ennenkun nähdään, kuinka hyvin oriini juoksee.
Pitemmältä en kysellyt, vaan ilmaisin mielipiteeni överstille, joka tavallista kiivaammin pureskeli viiksiään, että mies oli varsin varovainen ja tietäisi kyllä panna hevoselleen korkeimman mahdollisen hinnan.
— Sitä parempi! Vaara on vaan vähempi, että joku muu sen minulta sieppaa. Mutta nyt sen on annettava juosta kierros radalla, ett'ei se iltapäivällä esiintyessään tee mitään tyhmyyksiä. Sitten voimme tuumia asiasta omistajan kanssa.
Urolalla ei ollut mitään vastaan näyttää hevostaan, vaan meni hän talliin, josta parin minuutin kuluttua tavattoman hartiakas ja lyhyt, valkotukkainen poika talutti ulos kauniin punasenruunin hevosen.
— Tämä on pikku Aatami tämä, esitteli isä.
Mutta minulla ei sillä kertaa ollut aikaa tarkastaa poikaa. Huomioni, oli kiintynyt hevoseen, joka oli harvinaisen pitkä ruumiiltaan; lavat olivat kauniisti kaarevat, jalat lyhyet ja matalat, ja kaula ja pää sellaiset, että ne todistivat parasta rotua. Ja ihme kyllä, se ei ollut laisinkaan liiaksi ruokittu, vaikka hiukkaista vähemmän siinä sentään ehkä olisi voinut olla lihaa.
— Well! — sanoi översti. — Mitä pidätte löydöstäni?
— Onneksi olkoon! Jos se radalla pitää sen, mitä tallissa lupaa, niin te olette tehneet hyvän kaupan. Mutta se on vähän liiaksi lihava.