Översti ei puhunut aluksi mitään, pureskeli vaan pitkiä viiksiään, toista ja toista, aivan kuin olisi tahtonut juurineen nyhtää ne irti. Vasta kun olimme tulleet alas katselijalavalta, rohkaisihe hän ennalleen.
— Sehän on vaan yksi ajo — sanoi hän lohduttaen, — ja me olemme voittaneet kaksi. Enpä luule ruunan voivan toista kertaa tehdä sitä kepposta.
Sama mielipide tuntui olevan muillakin, sillä vedonvälittäjät eivät vielä näyttäneet aikovan heittää the Unknownia suosiostaan, vaikka he tarjosivatkin sitä vastaan vaan kolme yhdestä ja siten viettelivät överstin uudestaan panemaan kuusisataa hevosensa puolesta. Carrigankin näytti vielä yhtä rohkealta kuin ennen.
— Yksi kierros ei merkitse mitään — sanoi hän huolettomasti. — Ori ei ole vielä likimainkaan väsynyt, vaikka siltä kovin juoksuhalu on mennyt. Mutta nyt minä aion koettaa ruoskaa, jos se ei viitsisi juosta.
Pikku Aatami, joka parhaillaan hankasi hevosen jalkoja, samalla kun hänen isänsä pyyhkieli sen kylkiä ja selkää, puri hammasta kuullessaan ajajan uhkauksen, aivan kuin olisi väkisin koettanut niellä sanottavansa. Mutta se oli hänelle nähtävästi mahdotonta, ja senvuoksi oikasi hän itsensä, katsoi jäykästi Carriganiin ja virkkoi:
— Se on vale, että tämä hevonen tarvitsee ruoskaa. Silloin kun isä kerran koetti lyödä sitä, potkasi se rattaat pirstaleiksi, niin että on parasta antaa olla lyömättä.
Carrigania hämmästytti ja suututti moinen odottamaton neuvo.
— Hoo, opeta sinä muoriasi munimaan — sanoi hän halveksien. — Se on helpompaa kuin opettaa minua ajamaan.
Aatami nuorempi punastui kiukusta, eikä vastannut. Sen sijaan selitti hän minulle suomeksi, että hänestä oli yhdentekevää, kuinka juoksu kävisi. — Jos ori ei voita, niin pitää isä sen, ja minusta on niin päin parempi.
Ennenkun luokka 2:24 soitettiin uudestaan esiin, juoksivat erään toisen luokan hevoset yhden kierroksen, mutta silloisten asianhaarain vallitessa emme me kiinnittäneet niihin mitään huomiota. Vasta kun the Unknown ja sen kolme kilpailijaa taas ajettiin radalle, nousimme me ylös lavalle.