Ori näytti yhtä vilkkaalta ja voimakkaalta kuin ennenkin, huolimatta siitä, että se jo oli tehnyt kolme kiivasta koetusta vajaassa kahdessa tunnissa. Mutta ei tuntunut musta ruunakaan vielä saneen tarpeekseen, niinkuin översti oli arvellut, vaan osoitti yhä suurta juoksunhalua.
Carrigan ajoi tällä kertaa edellä, jota vastoin ruunan ajaja näytti pysyvän odottavassa asemassa. Penikulmapuolisko meni 1:12:ssa, eli koko joukon vähemmällä nopeudella kuin edellinen koetus. Ja nopeus pysyi samana vielä seuraavan neljänneksen, mutta silloin pyyhälsi ruuna yhtäkkiä edelle niin odottamatta, että se pääsi koko mittansa Carriganin ohitse, ennenkun ori alkoi parantaa.
Kymmenkunta sekuntia pysyi musta edellä, oriin voimatta päästä ohitse, niin hurja kuin sen vauhti olikin. Silloin kohotti Carrigan ruoskansa ja antoi navakan iskun the Unknownille, joka samassa silmänräpäyksessä nosti päänsä pystyyn ja rikkoi.
— Saatana! — kirosi översti hammasta purren. Ja katseltuaan hetkisen, mitenkä ori, sen sijaan että olisi asettunut, yhä pisti lyhyttä neliä, jääden sillä menolla joka sekunti yhä enemmän jälkeen, laski översti kiikarinsa alas ja sanoi sävyisästi: mennään pois. Tämäkin kilpailu on mennyttä kalua, mutta meillä on vielä yksi toivo.
— Odottakaahan!
Ori laukkasi yhä vielä, eikä tuntunut pääsevän paikaltaan. Pari sekuntia vielä ja ruuna tuli perille, monta mittaansa edellä n:o 2:ta, ja the Unknown jäi viimeiseksi kaikista neljästä, eikä ollut vielä päässyt määräpylvääsen, kun musta jo juoksi ohitse palkintotuomarien lavan. Ori sulettiin pois kilpailusta.
Översti ähki ja voihki. Hänen kaksituhatta viisisataansa (samalla kuin minun kolmekymmentäni) oli mennyt ja samassa kaikki toivo päästä the Unknownin omistajaksi.
Me menimme talliin, mihin Carrigan oli ajanut hevosen, tulematta ollenkaan lavan eteen. Hän näytti merkillisen tyyneltä, päinvastoin kuin pikku Aatami, joka kiukusta tulipunaisena ja itkuun puhkeamaisillaan koetti tyynnyttää oritta, joka vielä oli niin hermostunut, että jok'ikinen jäsen vapisi.
— Tällä kerralla hän tappasi tahallaan — sanoi poika osottaen ajajaa. — Minä näin, kuinka se kävi ja minä tunnen hevosen.
— Mitä sinä rohkenet puhua, räähkä? — karjasi Carrigan ja kohotti kätensä lyödäkseen poikaa. Mutta vanhempi Aatami, joka oli seurannut hänen liikkeitään, kävi hänen käteensä kiinni ja väänsi sitä niin, että toinen kiemurteli kuin mato.