— En mitään vielä — vastasi hän äänellä, joka ilmaisi päinvastaisen ajatuksen. Mutta minä tiedän, että se oli Carriganin viimeinen elki muutamiin vuosiin, jos se oli tahalla tehty, eikä tapaturmasta. Ja tiedänpä vielä, että kurssi the Unknownia vastaan on edullinen huomenna, joll'ei olekaan juuri sellainen, että voisin voittaa kuusituhatta muutamalla sadalla.
— Minun alkuperäinen viitoseni on myöskin käytettävänänne — sanoin leikilläni ja onnistuin saamaan överstin alakuloiset kasvot hymyilemään.
— Se on oikein, me emme hätäile ensi tingassa! — sanoi hän.
Sen pitemmältä ei puhuttu tappiosta, ja kun pari muuta hevosmiestä ravintolan kahvilassa ilmaisi epäilynsä, ett'ei kaikki ollut käynyt rehellisesti, nauroi översti vaan, eikä sanonut uskovansa sitä miksikään muuksi kuin huonoksi onneksi.
— Tulkaa, herrat, juomaan lasi huomispäivän paremmaksi onneksi! — lopetti hän. — Hoi, Carrigan! Käy esiin ja ota ryyppy. Elä istu huuli torpallaan pikku asiain vuoksi!
Ajaja, joka kahden vaiheilla oli istunut syrjemmässä, tuli esiin ilkeästi hymyillen.
— Oikein, översti! — sanoi hän. — Me emme lannistukaan ensi iskusta, me kaksi.
Illalla menimme me takaisin talliin ja tapasimme the Unknownin syömässä kaurojaan parhaimmalla ruokahalulla. Siteet otettiin pois sen jaloista, jotka eivät olleet ajetuksissa, eivätkä kuumatkaan, ja kun me lopulta valjastimme sen matkarattaitten eteen lähteäksemme pienelle ilta-ajelulle, puri se kuolaimiaan, hyppi ja tepasteli, juuri kuin ei olisi muuta toivonut kuin päästäkseen juoksemaan yhden penikulman lisää.
— Kyllä se huomenna tekee parastaan, — sanoi översti. — Jos vaan Carrigan tekee tehtävänsä, voimme me sillä vielä vähän hämmästyttää katsojia. Ja minä luotan vielä siihen, että hän tekee sen.
Mutta vielä kerran tuli översti tehneeksi väärän laskun. Kun me seuraavana iltapäivänä runsaasti puolta tuntia ennen kilpailun alkamista tulimme talliin, näimme Jacksonin, vedonvälittäjän, keskustelevan Urolan kanssa. Hän poistui heti meidät nähtyään.