— Mitä hän tahtoi? — kysyin minä.
— Tarjosi minulle kahdeksan tuhatta oriista — vastasi Urola.
Översti vihelsi, kun minä käänsin vastauksen.
— Soo, vai sieltä päin tuuli nyt puhaltaakin — sanoi hän. Nyt ymmärrän Carriganin juonet. Se on mukana tässä kaupassa. — Hänen äänensä ei ennustanut hyvää ajajata kohtaan.
Minä selitin lyhyesti asian Urolalle, joka varmalla vakuutuksella lausui ainoastaan sanan: "rakkarit!"
— Tähän se kaiketi nyt meidän kauppamme katkeaa — sanoi översti hammasta purren. — Minä olen menettänyt niin paljon, ett'en voi ostaa mitään hevosta nyt, niin että paras on teidän ottaa Jacksonilta rahat.
Urola katseli häntä silmänräpäyksen kummastuneena, ja vastasi sitte suurimmalla tyyneydellä:
— Jos tahdotte koettaa jossain muualla, niin pysyköön meidän kauppamme. Poika voi lähteä sinne oriilla. Minä en myy sitä roistoille.
Joutuen nähtävästi hiukan hämilleen näistä nopeista käänteistä, joihin asia parin minuutin kuluessa oli joutunut, yskähti översti pari kertaa.
— Onko se tosi tarkoituksenne? sanoi hän lopulta. Jos te uskotte hevosen minulle, jota tuskin tunnette, niin enpä, jumal'avita, heitä, ennenkun olen haalinut teille kokoon kahdeksan tuhatta minäkin, ja vielä jonkun summan palkinnoita kaupan päälle. Mutta nyt meidän täytyy pyyhkiä the Unknown papereista. Carrigan ei saa enää kajota siihen, ja toista ajajaa en tällä kertaa voi saada.