Täten oli senaattori Mechelinin jatkuva vastustus tehty melkein mahdottomaksi. Hän oivalsi sen itsekin ja taipui välttämättömyyteen ehdottaen, että ryhdyttäisiin valitsemaan valtuutettuja kongressiin ja huomauttaen samalla, että minä kai olin itseoikeutettu, minkä vuoksi oli vain määrättävä valtuutettujen lukumäärä ja valittava heidät.
Silloin pyysin puheenvuoron ja ehdotin, että senaattori Mechelin, jota yleensä pidettiin ja joka tositeossa olikin koko vastustusliikkeemme johtajana, olisi yksi niistä, jotka matkustaisivat Pariisiin ja huomautin, että me suomalaiset tulevassa kongressissa, jonka merkitystä kukaan ei vielä voinut arvata, vaikka kaikki osanottajat sen suhteen toivoivat mitä parhainta, voisimme esiintyä aivan toisella ponnella, jos meitä edustaisi senaattori Mechelin, joka aivan varmaan valittaisiin kongressin puheenjohtajaksi, jos hän valtuutettuna seuraisi mukana.
Toiset läsnäolijat kannattivat mielipidettäni, toiset selvin sanoin, toiset vaieten, mutta ei sen vähemmin selvästi. Mutta senaattori Mechelin oli toista mieltä. Hän vastusti päättävästi. Hän väitti, ettei hän lähimainkaan ollut selvillä itse kongressiajatuksesta eikä siis missään tapauksessa voinut suostua valtuutetuksi. Hänen kieltäytymisensä oli siksi eittämätön, ettei kukaan ensi hetkessä enää koettanut saada häntä taipumaan. Mutta sitten kun läsnäolijat pitkän keskustelun jälkeen olivat päättäneet valtuutettuina lähettää kongressiin tri Arvid Neoviuksen ja minut, ehdotti joku heistä — en nyt enää voi muistaa ken se oli — että senaattori Mechelin valittaisiin jonkunlaiseksi neuvottelevaksi jäseneksi, joka ei ottaisi osaa kongressiin, mutta avustaisi valtuutettuja sanoin ja töin mahdollisesti sattuvissa tapauksissa. Ja tämä ehdotus hyväksyttiinkin. Muutamien jotensakin heikkojen vastaväitteiden jälkeen suostui senaattori ehdotetussa ominaisuudessa matkustamaan Pariisiin ja oleskelemaan siellä kongressin koossaoloajan.
Niin pitkälle oli asia siis sittenkin selvä ja lyhyen ajan kuluttua palasin Kööpenhaminaan, mutta vain heti matkustaakseni Geneveen neuvottelemaan Puolan israelilaisten työläisten juutalaissosialistisen yhtymän, "Der Bundin" kanssa, johon työläiset Puolassa niin lukuisasti olivat liittyneet, osanotosta kongressiin. Toiveeni oli, että nämä, kuten puolalaiset työläisetkin, helposti saataisiin todellisen vallankumouksen puolelle ja sen vuoksi tein tyhmyyden Genevessä. En silloin tietänyt, että sosialistit, kun ovat oikeata, fanaattista laatua — vasta toisessa kädessä ovat vallankumouksellisia, mutta ennen kaikkea muuta sosialisteja ja asettavat kaiken muun yläpuolelle omien utopiojensa toteuttamisen.
Genevessä onnistui minun melkoisen vaivannäön jälkeen saada selko, missä "Bundin" päämaja oli sekä samalla pitää kokous sen huomattavimpien, kaupungissa olevien jäsenten kanssa. Merkillinen indiviidikokoelma! Muutamat heistä eivät olisi mitään menettäneet, vaikka olisivatkin perusteellisesti tehneet saippuan ja veden tuttavuutta. Kuinka monta heitä siellä oikeastaan oli, on minun mahdoton sanoa, sillä vähä väliä joku läsnäolijoista pistäytyi ulos ja toinen tuli sisään. Alituista tulemista ja menemistä jatkui koko ajan. Esitin asian niin hyvin kuin taisin, esitin heille miten tärkeätä oli saada yhtymään kaikki vallankumoukselliset voimat, jotta saataisiin aikaan mahdollisimman voimakas kuohunta tsaarivaltakunnassa, ja kiihoitin heitä puolestaan tekemään parhaansa yhteisen asian hyväksi. Esitystäni kuunneltiin hiljaisuuden vallitessa eikä sitä vastaan tehty mitään suoria vastaväitteitä, mutta kysymyksiä esitettiin joukoittain. Ne aiheuttivat mielipiteiden vaihtoa jossain määrin selventäen asemaa.
M.m. kävi keskustelun aikana ilmi, että läsnäolevain mielipiteiden mukaan juutalaisen rodun sekä Venäjällä että Puolassa oli saatava autonomia. Huomautukseeni, että ensi kysymys siinä tapauksessa koskisi maa-aluetta, jota he vaativat, vastattiin, etteivät he lainkaan vaatineet mitään maa-aluetta, vaan ajattelivat autonomiaa, joka koskisi, juutalaista kansanheimoa, asuinpaikasta riippumatta, Venäjän valtakunnassa. Kysyin kuinka he esimerkiksi ajattelivat järjestää kysymyksen oikeusistuinten järjestelystä yhteiskunnassa, jolla ei ollut mitään maantieteellisiä rajoja, ja minulle vastattiin, että monet seikat luonnollisesti tulisivat vaatimaan täydelleen uusia järjestelyjä, mutta se ei ollut mikään este itse aatteelle, joka oli pykälä heidän ohjelmassaan.
Jätin tämän puheenaiheen, joka tarkoin katsoen saatettiin ottaa keskusteltavaksi tulevassa kongressissa ja ryhdyin toiseen kohtaan, jota myöskin joku läsnäolijoista oli kosketellut, kysymykseen vallankumousta varten tarvittavista varoista. Kysymys oli mutkikkaampi, mutta ajatellen, että heillä juutalaisina ja vallankumouksellisina ei olisi mitään muistuttamista sitä vastaan, vaikka ryhtyisimmekin neuvotteluihin Venäjän vihollisten kanssa, sanoin heille japanilaisten kyllä olevan halukkaita tukemaan heitä Venäjän valtaa vastaan noustaessa, eritoten kun, kuten toivoin, nousu olisi jotakuinkin yleinen. Siihen he tyytyivät ja tuntuivat itse asiassa olevan mielissään, kun tämä tärkeä kysymys niin helposti voitiin ratkaista.
Venäjän vallankumouksellisille olin puheen ollessa samasta asiasta sanonut, että minulla oli Amerikassa ystäviä, jotka suurella mielenkiinnolla seurasivat vapautusasiaa Venäjällä ja jotka sen vuoksi olivat ottaneet toimeenpannakseen keräyksen, mikä epäilemättä tuottaisi suuria summia. Ja niin pian kuin asia oli saatu käyntiin, voitiin olla varmoja sekä venäläiseltä että muulta taholta tulevasta kannatuksesta, sillä kaikkialla maailmassahan oli ihmisiä, jotka olivat halukkaita auttamaan, jos vain vallankumous pääsisi alkuun. Venäläiset tyytyivät tähän selitykseen, mutta juutalaisiin ja heidän "Bundiinsa" nähden olin erehtynyt, kuten pian sain huomata.
Aluksi ei heillä kuitenkaan ollut mitään muistutettavaa, vaan he selittivät olevansa kanssani yksimielisiä kongressiajatuksesta, josta heidän kuitenkin oli ilmoitettava puolueelle. Sentään arvelivat he, ettei mitään esteitä heidän osanotolleen olisi. Täten erosimme — minä ainakin tyytyväisenä tulokseen, sillä kaikkien saamieni tietojen mukaan oli "Bundilla" joukoittain kannattajia sekä Puolassa että koko Länsi-Venäjällä, jonne juutalaiset viime vuosien aikana oli karkoitettu.
Palasin siis Kööpenhaminaan ja kirjoitin sieltä eri puolueille ehdottaen syyskuun keskivaihetta kongressin kokoontumisen ajankohdaksi sekä sain myönteisen vastauksen useimmilta ja samalla kehoituksen itse määrätä päivän, jolloin kaikki olivat valmiit saapumaan ilmoitettuun aikaan.