Minusta nähden oli koko asia jotensakin yhdentekevä, kun minä joka tapauksessa aina kirjallisuuden salakuljetuksien ja "Vapaan Sanan" ajoilta saakka olin niin pahassa maineessa asianomaisten silmissä Venäjällä, että saatoin odottaa retkeä kaukaiseen Itään, koska tahansa taantumus jälleen pääsisi valtaan, mutta Akashiin nähden oli asia toinen. Julkisessa diplomaattisessa asemassaan oli hän menettänyt luottamuksensa ja niin perusteellisesti, että hänen oli vaikea jäädä paikalleen. Jonkun ajan kuluttua hänet kutsuttiinkin takaisin Japaniin, eikä minulla sen jälkeen ole ollut mitään kosketuksia häneen. Tiedän vain, että hänet on ylennetty kenraaliksi ja että hän jonkun aikaa on toiminut komendanttina Formosassa, josta hän kuitenkin on palannut Tokioon.
Sillä välin olivat Venäjän vallankumoukselliset käyttäen hyväkseen sekasortoa Venäjällä alkaneet toiminnan, joka ilmeni uudistetuissa murhayrityksissä, onnistuneissa ja epäonnistuneissa, kapinallisissa purkauksissa eri seuduilla — sanalla sanoen yleisessä kuohunnassa ja levottomuudessa, joka vähitellen pakotti tsaarivallan näennäisesti taipumaan. M.m. olivat he järjestäneet jonkunlaisen keskuksen — kenties oikeammin haaraosaston — myöskin Helsinkiin, jossa Asevkin aikoinaan esiintyi johtajana.
Siihen aikaan ei Suomen pääkaupungissa valmisteltu vain yhtä tai kahta murhayritystä, vaan itse asiassa näytti siltä kuin olisi taistelujärjestön pääasiallinen valmistelutoiminta siirretty sinne. Herkeämättä saapui uusia puoluemiehiä ja haudottiin uusia murhayrityssuunnitelmia, joita varten valmisteluja tehtiin Helsingissä. Asev oli kaiken sielu, vaikka hän ei oleskellutkaan maassamme kuin aika-ajoittain. Hän matkusteli enimmäkseen edes ja takaisin Pietarin ja Helsingin väliä ja kun hän oli selittänyt vajavaiset valmistelut aseiden tuontia varten Pietariin ilmoittamalla olleensa siihen aikaan niin poliisien vainooma, ettei hän lainkaan ollut voinut oleskella Venäjän pääkaupungissa, ei ollut ketään, joka olisi epäillyt hänen esiintyvän kahdessa osassa, kuten hän toden teolla teki.
Vasta paljon myöhemmin, paljastuksen yhteydessä, selveni tämä seikka ja paljon muutakin. Hän oli aivan yksinkertaisesti ollut vangittuna sen ajan, jonka hän oli kateissa. Ohranan silloinen (näkyvä) päällikkö oli ollut sitä mieltä, ettei Asev riittävän tarmokkaasti ollut hoitanut tehtäväänsä provokaattorina, minkä vuoksi hän oli antanut vangita hänet. Kun hän oli istunut vankilassa jonkun aikaa, oli hänelle esitetty valittavaksi joko toimittaa poliisin käsiin joukko vallankumouksellisia tai itse hävitä ainiaaksi. Valinta ei ollut hänelle vaikea. Hän lupasi katua ja parantua ja päästettiin vapaaksi. Miten hän piti lupauksensa ja täytti velvollisuutensa ohranaa kohtaan, sen saattoi todeta Helsingissä, vaikkakaan ei kukaan silloin epäillyt Asevia osalliseksi aiottujen murhayritysten tiheään epäonnistumiseen.
Sillä melkein kaikki epäonnistuivat. Tavallisesti pääsivät yrittäjät Pietariin saakka, alussa ehtivät he etukäteen määrättyihin asuntoihinsakin kaupungissa, mutta siellä iski poliisi heidän niskaansa. Hieman myöhemmin kävi niin, että asianomaiset vangittiin jo saapuessaan Pietariin, tuloasemalla, mutta vangituiksi joutuivat he kaikki, ennenkuin oli ehditty tehdä pieninkään yritys murhasuunnitelman toteuttamiseksi. Tapahtumat antoivat melkoisesti ajattelemista ja samalla kertaa aiheen kaikenlaisiin epäilyksiin.
Kun Tshaikowski tänä aikana saapui Helsinkiin ja luonnollisesti heräsi kysymys useista epäonnistumisista, ilmoitin hänelle johtopäätelmäni, nimittäin, että varmasti oli joku provokaattori tunkeutunut niihin piireihin, joissa murhayritykset päätettiin ja tämä myös saattoi seurata valmisteluja niin tarkoin, että poliisi voi puuttua asiaan soveliaalla hetkellä estääkseen suunnitelman toteuttamisen. Tshaikowski oli samaa mieltä, mutta hän lisäsi, että vaikka hän olikin täysin varma asian laidasta, hän ei voinut ryhtyä epäilemään ketään määrättyä henkilöä niiden monien joukossa, jotka olivat enemmän tai vähemmän perillä suunnitelmista. Ilmiantaja saattoi yhtä hyvin olla toinen kuin toinenkin ja lopultakaan ei ollut ehdottomasti mahdotonta, että sattuma tai mahdollisesti joku varomattomuus vangittujen puolelta oli ollut asiaan vaikuttamassa. Hän oli kyllä selvillä siitä, että joku provokaattori piti peliään, mutta täysin varmasti ei sitä voitu väittää, ja niin kauan olisi paras vaieta.
Vaikeninkin vielä jonkun aikaa ja murhavalmistelujen Helsingissä kävi kuten ennenkin. Itse teossa kävi vielä huonomminkin, sillä ohrana ei enää tyytynyt pelkkään vangittujen karkoittamiseen, vaan otti käytäntöön hirttämisen, luultavasti arvellen tämän vaikuttavan kammottavammin, kun henkilöitä, jotka todellisuudessa eivät vielä olleet tehneet mitään rikosta, ilman muuta rangaistiin kuolemalla. Hehän olivat varmoja — tai luulivat olevansa varmoja — siitä, että kysymyksessä olevat henkilöt olivat aikeissa tehdä murhayrityksen, ja se riitti.
Yritys, joka kuitenkin onnistui, oli Gaponin murha, mutta sen kanssa ei kellään Helsingissä olevalla ollut mitään tekemistä, sen jälkeen kun oli hyljätty ehdotus murhien suorittamisesta suomalaisella alueella. Kiihkomielinen pappi ei ollut vain itse astunut ohranan palvelukseen provokaattorina, vaan oli myös ottanut tehtäväkseen värvätä muita samaan siistiin työhön ja oli siinä mielessä kääntynyt erään insinööri Ruthenbergin puoleen, joka oli vakaumuksesta vallankumouksellinen ja muuten sama mies, joka suuren mielenosoituskulkueen aikana, jolloin Gaponin työläisten etunenässä piti vaeltaa talvipalatsiin, oli pelastanut Gaponin yrityksen seurauksista. Hänelle ehdotti pappi, että tämä avustaisi ohranaa parin hyvin tunnetun ja hyvin rohkean vallankumouksellisen vangitsemisessa, joita ei oltu onnistuttu saamaan kiinni.
Ruthenberg, joka jo tiesi, että Gapon oli siirtynyt poliisin palvelukseen, oli ehdotuksen suhteen olevinaan kahden vaiheilla, ei sitä hyljännytkään ilman muuta, mutta lupasi antaa vastauksen parin päivän kuluessa. Sillaikaa vuokrasi hän huvilan erään Suomen rautatien aseman läheltä ja kutsui muutamia työmiehiä, Gaponin perustamien työväenyhdistysten edustajia, olemaan läsnä neuvotteluissa erään heidän asiansa pettäneen henkilön kanssa, ja sopi sitten Gaponin kanssa kohtauksesta huvilassa, jossa muut läsnäolijat kätkettiin viereiseen huoneeseen.
Gapon saapuikin ja heittäytyi heti keskustelemaan asiasta, jonka vuoksi hän oli saapunut sinne. Kun hän oli saanut tilaisuuden kehitellä ehdotustaan niin selvästi, ettei viereisessä huoneessa kuuntelevilla voinut olla mitään epäilyksiä, kysyi Ruthenberg, mitä pappi tekisi tai sanoisi, jos hän selostaisi neuvottelut puoluetovereille ja siten paljastaisi Gaponin.