— Aivan yksinkertaisesti siksi, että minä olen varma siitä, että joku teidän omassa piirissänne, joku keskuudessanne, joka on asioista selvillä, auttaa ohranaa tai poliisia tiedoilla.
— Kuinka voitte sanoa jotain sellaista — sehän on kuulumatonta. Asevin sekä ääni että tapa ilmaisivat loukkautumista. Hän ei todellakaan näytellyt huonosti.
Sen sijaan, että olisin suoraan vastannut hänelle, luettelin hänelle muutamia murhayrityksiä, jotka oli suunniteltu Helsingissä ja jotka kaikki olivat johtaneet aiottujen toimihenkilöiden vangitsemiseen, joissakin tapauksissa heti kun he olivat lähteneet junasta Pietarin asemalla, toisissa heti kun he olivat saapuneet hotelleihinsa tai muihin paikkoihin, joihin olivat asettuneet asumaan. — Millään muulla tavalla ei voinut selittää näitä vangitsemisia, jotka eivät ainoassakaan tapauksessa olleet kohdistuneet vääriin henkilöihin, huolimatta näiden huolellisista valepuvuista, kuin että ohranalle oli etukäteen ilmoitettu selvät tuntomerkit. Eikä kellään muulla voinut olla tilaisuutta antaa sellaisia tietoja kuin jollakulla kaikkiin yksityiskohtiin perehtyneellä puolueen jäsenellä.
Asev oli täydelleen luopunut loukkaantuneesta äänensävystä, kun hän kysyi: "Ketä Te epäilette?"
Minä vastasin, etten minä ensiksikään tiennyt, ketkä kaikki olivat selvillä läheisimmistä neuvotteluista enkä toiseksi niin tarkoin tuntenut eri yksilöitä puolueen sisäisessä piirissä, että voisin kohdistaa epäluuloni johonkin määrättyyn henkilöön. Mutta että joku heistä, joku asioihin perehtyneistä auttoi ohranaa, siitä tunsin itseni täysin varmaksi. Ja sellaisissa olosuhteissa oli aivan luonnollista, etten tahtonut olla missään tekemisissä enempien suunnitelmien kanssa, niin, en edes tahtonut kuulla niistä.
Asev myönsi syyni oikeiksi, vaikka hän sanoikin olevansa kaikkea muuta kuin vakuutettu siitä, että olin pääasiassa oikeassa ja antoi keskustelun tähän jäädä. Näin hänet tällöin viimeisen kerran.
Mutta jonkun ajan kuluttua sain tietää, että hän kuitenkin oli koettanut saada toteutetuksi murhayrityssuunnitelman tsaarin omaa persoonaa vastaan. Eräs, jolle asiasta oli puhuttu, nuori suomalainen nainen, kääntyi puoleeni saadakseen neuvoja asiassa, vaikka Asev olikin kieltänyt häntä ilmoittamasta asiasta kenellekään, erikoisesti minulle. Suunnitelman mukaan piti hänen Tsarskoje Selossa — luullakseni — jossa tsaari siihen aikaan oleskeli, vuokrata huoneisto, josta tulisi jonkunlainen salaliittolaisten päämaja. Siellä oli hänen vietettävä ylellistä elämää, pidettävä usein vieraskutsuja, toimeenpantava silloin tällöin pienempiä juhlia, sanalla sanoen pidettävä jonkinlaista salonkia todellisten aikeiden kyltiksi. Aikeena oli pitää tarkoin silmällä tsaarin jokapäiväisiä tapoja, kunnes varma suunnitelma itse murhayritystä varten voitiin laatia.
Minusta tuntui suunnitelma aivan mahdottomalta, jonka vuoksi sanoin nuorelle naiselle, että se pikemmin tuntui poliisiasiamiehen laatimalta kuin Asevin, joka oli tunnettu taitavasta järjestelykyvystään. Kuinka voisi hän suomalaisena naisena ja venäjänkieltä taitamattomana pitää "salonkia" pelkille venäläisille, jotka kuten useimmat muutkin vallankumoukselliset, eivät taitaneet mitään muuta kieltä? Luuliko hän, että ohranalle tuottaisi mitään vaikeuksia saada selville kaikki mikä koski häntä ja hänen suhteitaan, päästä selville siitä, ettei hän omin varoin voinut näytellä sitä osaa, joka oli annettu hänen esitettäväkseen ja nuuskintansa tuloksena asettaa hänet ja hänen "salonkinsa" niin valvonnan alaiseksi, että ainakin sen verran saataisiin selvää hänestä ja hänen vieraistaan, jotta vangitseminen olisi seurauksena? Jos tieten tahtoen oli järjestetty ansa, jolla suurempi määrä salaliittolaisia yhdellä kertaa voitiin vangita, olisi tuskin voinut parempaa ajatella.
Hän tuntui hieman arvelevan, mutta tahtoi kuitenkin uskoa, että Asev, joka niin menestyksellisesti oli järjestänyt joukon murhayrityksiä, oli mahtanut ottaa huomioon ne seikat, joihin minä olin viitannut. Siksi ei hän voinut pitää syitäni vakuuttavina ja ilman muuta luopua suunnitelmasta, johon muuten muitakin suomalaisia oli kietoutunut. Suunnitelmaa, jos sen avulla sitten tahdottiin esittää ratkaiseva todistus siitä, että myöskin suomalaiset olivat osallisina terroristivehkeilyissä tai jos Asev todella luuli, että se tuottaisi tuloksia, ei kuitenkaan koskaan koeteltu. Kun hän seuraavan kerran tuli Helsinkiin ja silloin m.m. kysyi olivatko asiasta selvillä olevat antaneet suunnitelmasta vihiä ulkopuolella oleville, saaden vastaukseksi, että yksi heistä oli neuvotellut minun kanssani, selitti hän heti, että siinä tapauksessa ei koko yrityksestä tulisi mitään. Syitään hän ei tahtonut ilmaista, mutta väitti, että suunnitelma luottamuksen puutteen vuoksi oli turmeltu. Ja siihen asia jäi.
Paljon myöhemmin, kun jo hänen suhteensa ohranaan oli paljastettu, kirjoitti eräs toimeliaimmista terroristeista ja kysyi, olinko minä epäillyt Asevia ja millään tavalla antanut hänen tietää näistä epäluuloistani. Hän oli nimittäin puhunut minusta ja minun luotettavaisuudestani hyvin epäilevin sanoin niille, jotka olivat murhayritysvalmistelujen puuhissa ja arvellut, että parasta olisi, jos minut pidettäisiin sellaisista suunnitelmista erossa. Ikävä kyllä en kuitenkaan voinut vastata muuta kuin lausuneeni olevani täysin varma siitä, että joku puolueen sisäisestä piiristä oli ohranan asiamies, mutta että en voinut epäillä ketään määrättyä henkilöä, koska niin vähän tunsin yksityisiä jäseniä.