Tämä teki minut kaksin kerroin varovaiseksi. Ulos menin vasta pimeän tultua huolehtiakseni niistä harvoista asioista, jotka minun vielä piti hoitaa, matkalippu höyrylaiva "Boreen" tilattiin puhelimitse toiselle nimelle, sillä höyrylaivalla matkustaminen Helsingistä oli mahdotonta ankaran vartioinnin vuoksi ja kaikki tehtiin selväksi matkaa varten. Viimeiseksi huolehdittiin siitä, että matkatavarani otti haltuunsa toinen Turkuun matkustava ja niin olin vihdoin valmis yrittämään päästä maasta venäläisen poliisin nuuskijain näkemättä.

Matkani tapahtui aluksi hevosella. Eräs luotettava pika-ajuri oli suostunut kyyditsemään minut Espoon asemalle, josta minun piti nousta Kirkkonummelle menevään paikallisjunaan, siellä odottaakseni suoraan Turkuun menevää junaa ja matkustaa edelleen. Ei ollut viisasta astua junaan ensimmäisellä asemalla, sillä joku saattoi olla junassa tarkatakseen, etten minä ollut mukana, mutta kauemmaksi kuin ensimmäiselle asemalle ei tarvinnut pelätä sellaisen ylimääräisen matkustajan seuraavan. Siihenhän ei ollut mitään syytä.

Kaikki sujui laskelmien mukaan. Ilma oli erinomainen ja rekikeli samoin. Saavuimme Espoon asemalla hyvissä ajoissa. Siellä lunastin matkalipun jatkuvaa matkaa varten Kirkkonummelle ja saavuttuani sinne ostin taas matkalipun Turkuun. Suoraan menevä juna saapui tuskin puolen tunnin kuluttua, astuin siihen ja jatkoin kaikessa rauhassa matkaa viimeiselle asemalle ennen Turkua, josta kyydin piti minut noutaa, sillä Turun asemahan saattoi myös olla vartioituna enkä halunnut joutua suoraan mahdollisten nuuskijain syliin. Edelleen kävi kaikki toiveitten mukaan. Turusta tullut kyyti oli minua vastassa puhelintietä sovitulla asemalla, jossa minä jätin junan ajaakseni maantietä myöten kaupunkiin.

Mitään ei tapahtunut myöskään matkalla Turun kaupunkiin, jossa sovitulla paikalla sain takaisin matkatavarani, ja aikanaan, hämärän tultua ajoin Borelle ja menin laivaan muutamia tunteja ennen sen lähtöä. Saattoi otaksua, että ohranan ja santarmiston nuuskijoita, joita aivan oikein oli ollut asemalla junan tullessa, uudelleen ilmestyisi laivan lähtiessä, kun sen matkustajat tulivat laivaan päiväjunan saavuttua. Mutta aamujunalla, jota minä käytin, ei laivamatkustajia tavannut tulla.

Niin tapahtuikin. Minä olin sattumalta saanut hytin, jonka ikkunasta näki laivakäytävälle ja sieltä minä huvikseni näin miten kaksi helposti tunnettavaa olentoa heti junan tulon jälkeen asettui portaiden ääreen ja mitä huolellisimmin tarkasteli jokaista laivaan menevää matkustajaa. Tarkastus oli inhoittavan julkea, mutta selvän ottaminen siitä oliko joku epäilyttävä henkilö jo laivassa, ei pälkähtänyt innokkaiden tarkastajien päähän, vaan he seisoivat uskollisesti paikallaan portaiden luona siksi kunnes laiva lähti — minun suureksi hauskuudekseni.

Tukholmassa menin hotelliin, jossa minua ei tunnettu, vieraalla nimellä sen vuoksi, ettei tieto saapumisestani tulisi heti tunnetuksi sanomalehtien matkustajaluetteloiden kautta, vaan saisi santarmisto itsepäisesti jatkaa etsiskelyjä vielä jonkun aikaa. Kuinka ahkerasti näitä toimitettiin, siitä sain jonkun ajan kuluttua tiedon. Helsingissä oli harkittu sitä, että matkustaisin pohjoista tietä, Tornion ja Haaparannan kautta, mutta minä puolsin tavallista tietä lyhempänä ja varmempana, kun vain noudatti erinäisiä varovaisuuskeinoja. Miten oikein olin arvostellut olosuhteita, selvisi siitä tosiasiasta, että yhdessä Tornioon menevässä junassa juuri siihen aikaan, jolloin minun olisi pitänyt matkustaa, eräs herra vangittiin santarmiston toimesta minuksi luultuna. Hänen ei käynyt vaikeaksi todistaa olevansa kokonaan toinen henkilö, mutta tapahtuma osoitti joka tapauksessa, miten hyvin harkittua oli ollut valita toinen tie Tukholmaan.

Pari vuotta myöhemmin tapasin ohranan silloisen Suomen osaston päällikön Pariisissa, jonne hän oli matkustanut luovuttuaan ohranasta ja hänen ensi kysymyksistään koski eräs lähtöäni Suomesta. Hän ei voinut käsittää, sanoi hän, kuinka olin välttänyt toimeenpannun tarkan vartioinnin. Minä kerroin hänelle aivan avomielisesti miten olin menetellyt, mutta kysyin häneltä vuorostani syytä siihen, että minuun oli kiinnitetty niin paljon huomiota, kun minä todella siihen aikaan en ollut missään poliittisissa puuhissa ja viranomaisten oli ollut mahdotonta uskoa niitä tiedonantoja, joita oli saapunut toiminnastani. Hän myönsi, että osittain oli asia ollut näin, mutta vaikka tiedonantoihin ei tinkimättä uskottukaan, niin otaksuttiin joka tapauksessa, että jotain todellista oli niiden pohjana ja että aikaisemmat toimeni vallankumouksellisessa politiikassa, jotka kaikki tunnettiin, olivat aivan riittävät tehdäkseen minut ohranan näkökannalta niin mielenkiintoiseksi. "Olimme sitä paitsi saaneet määräyksen olla päästämättä teitä näkyvistämme ja ensimmäisen pakoyrityksen sattuessa vangita teidät — teidäthän oli tuomittu majesteettirikoksesta ja päällystöllä oli kyllä muitakin aikeita teitä kohtaan."

Majesteettirikos oli kyllä tosi. Hovioikeus oli tuominnut minut seitsemän kuukauden vankeuteen kirjoittamani ja julkaisemani kirjan "Vallankumouksellinen Venäjä" johdosta ja minä olin vedonnut senaattiin, jossa asiaa ei vielä ollut ratkaistu, kun lähdin Suomesta. Että hra Seyn et consortes pitäisivät varansa ottaakseen tekijän kiinni, niin pian kuin hän olisi joutunut telkien taa rohkeapuheisuudestaan H.M. Nikolai II:sta vastaan, oli oletettavissa ja oli itse asiassa pääsyy päätökseeni lähteä tieheni.

XIII.

Kansainvälinen jury.