— Sanoinhan minä, että hän on oikein ymmärtäväinen ihminen. Ja tarpeen se voi ollakin, koska sinä olet järjiltäsi. Mutta hyvin on asia mennyt ja onneksi olkoon!
Hyvästi myönsi Kallekin sen menneen ja tyytyväisyyden hymy pilkisti esiin jokaisesta hänen kasvonpiirteestään.
Ei kestänyt kumminkaan monta viikkoa, ennenkun uusi opettajatar jo saapui, ja heti sen jälestä tuli entisestä "Misstres Charles Lehtinen", niinkuin pappi häntä nimitti heti vihkimisen jälkeen pitämässään onnittelupuheessa. Häät vietettiin Anttilassa, ja oli sen omistaja kaunistanut koko tupansa lehvillä yhdeksi ainoaksi isoksi lehtimajaksi ja varustanut huimaavat hääkemut, ollenkaan kuluja katsomatta. Melkein jok'ikinen sielu koko kylässä oli vieraaksi kutsuttu, eikä ainoakaan ollut kutsuja ylenkatsonut.
Katieta vaan kaivattiin, ja ainoastaan sentähden, ett'ei Taavetti millään muotoa antanut hänen yksinään tehdä pitkää matkaa, eikä ketään voitu lähettää häntä noutamaan.
— Minä lähden tästä piakkoin itse tervehtimään häntä, sanoi hän — ja kerron kaikki mitä täällä kotona on tapahtunut.
Vanhan ystävän kihlautuminen ja naiminen oli suorastaan nuorentanut Taavettia itseäänkin. Puheliaammaksi hän ei juuri tullut, mutta näytti tyytyväisemmältä kuin kertaakaan Katien lähdön jälkeen, eikä kartellut enää läheskään niin paljon muita ihmisiä kuin ennen. Paras todistus hänen sisällisestä muutoksestaan oli sentään hänen aikomuksensa matkustaa Bostoniin.
Sen matkan hän teki omin päin jo pari viikkoa jälkeen Lehtisen häitten, ja kotiin palatessaan oli hän ulkonaisestikin kokonaan muuttunut. Tukka oli leikattu kaupunkilaisittain ja leuka ajeltu sileäksi. Hattu oli uusinta muotia ja uudet, kaupunkilaiset vaatteet tuntuivat olevan hienointa lajia. Mutta ainoastaan kolme päivää oli hän ollut Bostonissa ja milt'ei mahdotonta oli Lehtisen ja hänen rouvansa saada häneltä mitään tietoa, koskipa se sitten Katieta tai muuta.
— Kyllähän se hyvin voi, vastasi hän heidän lukemattomiin kysymyksiinsä. — Ja on tullut jo vallan aikaihmiseksi. Mutta minua kohtaan oli hän ihan ennallaan — niin iloissaan nähdessään minut, että nauroi ja itki, kun olin tullut.
Syytä siihen, ett'ei ollut siellä pitemmältä viipynyt, ei hän vaan ilmaissut, ei ainakaan suoranaisesti.
— Mitä olisin minä siellä tehnyt? sanoi hän vältellen. — Minähän en oikein sovellu kaupunkilaisten seuraan. Ja kolmessa päivässä ehdin minä kyllä sanoa sanottavani. — Mutta ikävä näytti kumminkin Katiella olevan, kun tein lähtöä! lisäsi hän, oltuaan hetken aikaa mietteissään.