— Lyön vetoa, ett'ei hänen oma äitinsäkään voisi tuntea häntä, vaikka poikansa häntä kaulaan kavahtaisi, sanoi översti tyytyväisenä, kun pukua oli tarpeeksi koeteltu ja katseltu. — Olkaa nyt vaan vähän koukussa kävellessänne — ja liikkukaa hiihdätellen, silloin tällöin vähän hypähtäen. Jalat vähän enemmän koukkuun! — Kas niin! Sehän käy aivan mainiosti!
— Saatte kymmenen prosenttia puhtaasta voitosta aatteenne palkkioksi, sanoi hän minulle. Se on rehellisesti ansaittua, mutta sitten te ehkä autatte minua hiukan. Minun täytyy harjoittaa joukkoani tänä iltana ja on siellä kaikellaista muutakin toimittamista.
Ilmaisin suostumukseni kysymällä, mitä voisin tehdä.
— Maalaatte kolme ilmoitustaulua — tässä on paperia ja pensseli — kenkämustetta on tuolla nurkassa — jossa ilmoitetaan, että museo alkaa taas näytäntönsä tänä iltana uudella, vasta saapuneella gorillalla. Näytäntöjä on joka tunti kello kuudesta kahteentoista, pääsömakso on korotettu puoleen dollariin — se naula vetää! Gorilla tanssii jigiä, tupakoi ja juopi whiskyä. Te kai osaatte juoda whiskyä? kysyi översti irlantilaiselta.
— Niin minäkö? kysyi gorilla. — Koettakaapa tarjota, niin saatte nähdä!
— Niin, ette sitä kumminkaan saa kuin pari lasia mielenne rohkaisemiseksi. Mutta jos juotte itsenne humalaan, niin en vastaa seurauksista. Silloin joudutte varmaan kiinni.
Maalasin ilmoitustaulut kirjaimilla, jotka kyllä olivat sekä vinoja että vääriä, mutta tarpeeksi suuria näkyäkseen pitkän matkan päähän. Sitten naulasin niistä yhden kuhunkin hotelliin.
Näytännöt pidettiin pitkässä, soikulaisessa teltassa, jonka eversti oli pystyttänyt harjun rinteelle toiseen päähän leiriä. Teltan takana olivat suuret neljän muulin vetämät vaunut, joihin sekä museo että taiteilijat olivat sijoitetut. Vaunut olivat asetetut teltan päähän ja erotetut teltasta kankaasta tehdyllä seinällä, jossa oli kaksi ovea näyttämölle. Näyttämö oli laudoista tehty ja oli pari jalkaa maata ylempänä; sen ja katsojain välillä oli puoli tusinaa lamppuja. Katsojain puolelle mahtui viisikymmentä, enintäin kuusikymmentä henkeä, mutta istumapaikkoja oli vaan kaksi penkkiriviä, enintäin kolmellekymmenelle hengelle.
Ensimmäisessä näytännössä ei vielä ollut aivan täyttä huonetta. Översti ja minä pysyttelimme näyttämön toisen aukon luona ja sihteeri, joka nyt oli jotakuinkin selvä, kantoi ovirahat.
Ensimäinen esitys oli yhtä yksinkertainen kuin kansantajuinenkin pantomiimi, jossa esiintyivät se lihava tyttö — "joka oli vaan seitsemäntoista vuoden vanha, mutta painoi kahdeksantoista leiviskää" — ja "elävä luuranko." Painoiko hän nyt todellakin kahdeksantoista leiviskää, sitä en tiedä, vaan vanhempi hän ainakin oli kuin miksi ilmoittihe, mutta se nyt on ainakin varmaa, että hän oli tavattoman lihava. Sekä ylhäältä että alhaalta oli hänen pukunsa yhtä lyhyt tanssijatarpuku, niin että hän näytti aivan kammottavalta, Ja hänen rinnallaan ei elävällä luurangolla näyttänyt olevan luotiakaan lihaa luun ja nahkan välissä.