KETTUNEN ärsyyntyen.
On mikä on! Mutta kyllä minä sentään tuota, tottelen häntä enemmän kuin teitä! Häneltä minä, tuota, palkankin saan…
KAARLO on vieläkin raivosta kalpea, mutta pakottaa itsensä nauramaan, ja hänen pilkkasanansa putoilevat piiskaniskuina.
Sehän on tietty, että Kettunen palkan saa! Mutta sanokaa nyt huvin vuoksi, paljoko saatte? Oppimestarinne Juudas sai mestarinsa pettämisestä 30 hopeapenninkiä — mutta tietysti veljien pettämisestä on korkeampi taksa? Eikö niin? Rahan arvokin on kohonnut.
(Katkeraa naurua.)
KETTUNEN ähkyy kuin raivosta tukehtumaisillaan.
Mi… mitä sinä lurjus lörpöttelet tuota, Juudaasta, hopeapenningeistä…? Sinä uskallat?
KAARLO myrkyllisesti.
Ooh, suokaa anteeksi, herra Kettunen — nyt vasta ymmärrän, että teillä on syytä loukkautua moisesta vertauksesta. Mikä oli Juudas? Typerä hölmö, joka pettää vain yhden — penneistä, vie nekin takaisin ja hirttää itsensä! Sellainenko kykenisi opettamaan Kettusta, — joka pettää yhtaikaa 800 toveriansa, vie palkkiot pankkiin ja alkaa ajatella, miten saisi lisää…
KETTUNEN peräytyy ovella ja heristää nyrkkiänsä, kihisten kiukkuisesti.