KAARLO tuijottaa häntä hetken hurjan epätoivon valtaamana; sitten syöksähtää ulos.
LIISA parahtaen.
Jumala! Mitä tämä on? Hänet on turmeltu ja minä, minä olen syyllinen. —
Hän on ehkä… Voi, jospa hän on hukuttanut itsensä, niinkuin Vaaralan
Sannikin… Jumala armahda… minua syntistä.
(Heittäytyy vaatekasalle ja purskahtaa katkeraan itkuun. — Kyökistä kuuluu lasten ääniä: "Äiti tulkaa!" — Mutta Liisa ei kuule — hänen ruumiinsa värisee ja vavahtelee kuin suonenvedossa.)
(Silloin avautuu ovi ja Anni astuu sisään kuin unissakävijä, lysähtää hervottomasti lattialle istumaan ja tuijottaa eteensä aivankuin näkemättä Liisaa.)
LIISA huomaa hänet ja kysyy käheästi.
Mitä, mitä… mitä lapsi raukka?
ANNI koleasti, tolkuttomasti.
Niin, mitä, mitä nyt?
LIISA nousee, lähenee Annia, änkyttäen kauhean tuskan ja katumuksen vallassa.