Lapseni, lapseni… Pieni tyttöseni! Mitä nyt… on?
ANNI heittäytyy suulleen ja vaikeroi sydäntäsärkevästi, käsiään väännellen.
Äiti, äiti — kun nyt saisi vain pian kuolla, kuolla — pian kuolla…
Esirippu,
Toinen näytös.
Toinen kuvaelma.
Sama paikka kuin edellisessä näytöksessä.
Anni kävelee väsyneesti miltei horjuen kamarin lattialla. Välillä hän nääntyneenä istahtaa vaatekasalle — ja nousee taas kävelemään. Hänen harteillaan on repaleinen miehen takki, mutta hän värisee siitä huolimatta ja hänen kalpeilla kasvoillaan kuvastuu kiduttava tuska ja epätoivo. Kyökistä kuuluu epäselvästi lasten ääniä, yskimistä ja valitusta.
Hän seisahtuu hetkeksi, kietoo takin tiukemmin ympärilleen ja kuuntelee. — Kyökistä kuuluu epämääräisiä lasten ääniä:
"Äiti, äiti….Kuulkaa äiti!" ja Liisan "Sst!" Pienokaisen vaikerrus on vaiennut — vain vaivoin kuuluu hennon rinnan nääntynyt, läähättävä ääni.