EERO
Mitä isällä oli povessa?
KORPI
Povessa? Tule katsomaan. Luultavasti hiiri! — (Poika tulee) — Ei täällä näytä mitään olevan. Menemmekös äidin viereen istumaan. — (Siirtää tuolinsa Liisan viereen, ottaa Eeron syliinsä ja asettaa kätensä Liisan vyötäisille, kuiskaten hiljaa, hymyillen.)
No äiti, eikös nyt ole hauska olla?
LIISA katsahtaa häneen säteilevin silmin, ääni liikutuksesta värähtäen.
On tietysti!
KORPI kuin itsekseen.
Mutta kyllä niitä on ollut ikäviäkin jouluja. Ei ollut ensimmäinenkään hauska, muistatko? — (Hetken vaitiolon jälkeen, Kaarloon käännähtäen.) — Tuo Anni oli vasta viikon vanha, kun minut ihan jouluaattona erotettiin työstä ja pakotettiin muuttamaan telttaan huoneesta. Moitin mestaria, kun hän solvasi syyttömästi erästä vanhaa työmiestä. Me pääsimme erään suutarin mökkiin, mutta Liisa oli vielä niin heikko, että minun täytyi kantaa loppumatka. Hän ei sanonut, että tuli sairaammaksi, vaan teeskenteli nukkuvansa. En minä koskaan unohda sitä aattoiltaa; minä istuin pimeässä vuoteen vieressä, Anni nukkui korissa ja sitten kuulin pidätettyjä nyyhkytyksiä. Sillä kerralla minäkin aloin itkeä.
LIISA värisevin äänin.