KAARLO tarttuu päähänsä, huudahtaen tolkuttomasti.
Te valehtelette! Se ei ole totta! Se ei voi olla totta… ei, ei!
VAIMO väristen.
Äsken minä juuri näin hänen riippuvan orressa vyöhihnassaan… — (Anni peittää itkien kasvonsa ja Kaarlo näyttää mielettömältä kävellessään edestakaisin lattialla.)
KORPI mutisee tuskallisesti.
Herra jumala… tämä on kauheata! Voi minua, voi minua… — (Napittaa takkiansa hermostuneesti.) — Onko siellä ketään ihmisiä…?
VAIMO
On, on… paljon siellä ihmisiä on… Ja Haloska on aivankuin hullu, lapset parkuvat, ja…
(Hänen äänensä katkeaa tukahutettuihin nyyhkytyksiin.)
(Äänettömyys.)