Sitä hän ei myöskään enää täällä tee. Ei, jumalauta! Sen täytyy loppua!
EMIL väsyneesti, hartioitaan kohauttaen.
Minkä sille voit! Et mitään! — (Ivallisesti.) — Ja kun sinä olet tullut niin järkeväksikin…
ANNI varoittaen.
Emil…
KAARLO kähisee hammasta purren.
Älähän viitsi ilkkua Emil… jospa minä sittenkin voin…?
(Huomaa Annin pelästyneen ilmeen ja hillitsee vihansa ankaralla tahdonponnistuksella, vieläpä koettaa hymyilläkin, mutta hänen kalpeat, vapisevat huulensa vain vääntyvät surkeaan irvistykseen. Ovella hän kääntyy ja sanoo kokonaan toisellaisella äänellä.)
No niin… täytynee kai lähteä tästä kotiin — nukkumaan… Hyvästi….
(Menee.)