ANNI kuiskaa häpeän valtaamana.
Sanoin, että… että… se oli… Se koski mestaria.
KORPI astuu askeleen Annia kohden niin uhkaavan näköisenä kuin aikoisi iskeä tyttärensä kuoliaaksi ja sähähtää raivokkaasti.
Sinä, sinä… Koskiko se mestaria ja sinua…? Voi sinua!
ANNI seisoo kasvojansa peittäen, nyyhkyttäen.
Voi isä, jos tietäisitte, mitä se… Ja uhkasi ajaa kaikki pois työstä… teidätkin… ja… ja…
(Koskettaa vaistomaisesti kaulaansa.)
KORPI huomaa sen ja tarkastaa Annin kaulaa, mutisee.
Anni, Anni-parka… vielä sekin! Voi sitä, voi sitä konnaa! Se ei ole ihminen!
EMIL voimattomalla uhkalla ja samalla masentuneena.