Minä tuota, mieluummin seison… tuota, herra mestari…
MESTARI ihmetellen.
Miksi niin? Istukaa nyt vaan, Kettunen!
KETTUNEN änkyttäen.
Niin, tuota, tuota… minä olen tänään tuota, istunut liian paljon… —
(Nöyrästi.) — Mutta jos herra mestari tahtoo, niin kyllä minä, tuota…
(Taas ilmestyy Kettusen kasvoille tuo tuskallinen irvistys sekaantuen hänen nöyränimelään hymyynsä, kun hän varovasti istuutuu ihan tuolin reunalle.)
MESTARI
No, vastakos se kokous nyt loppui?
KETTUNEN puolustellen.
Ei, kyllä se loppui jo seitsemän aikana — mutta minä en tuota, usk… minä en voinut tulla tänne suoraan yhdistykseltä, tuota… Sillä ne olisivat voineet epäillä jotakin, ja tuota… karata minun päälleni… Ne ovat sellaisia kauheita roistoja… niinkuin se Korpikin — ja sen poika! — (Raivosta kihisevällä äänellä.) Niin, minä pyydän nyt herra mestarille ilmoittaa, että se hunsvotti, se poikalurjus hyökkäsi minun kimppuuni, tuota… Ja ihan kepillä, tuota… — (Koskettaa vaistomaisesti housuntakapuoltaan ja lisää sähisten.) — Niin, aivan niin se ryövärin penikka teki! Enkä minä sitä unohda — en, e—n!