MESTARI ei voi pidättää naurahdusta, vaan kääntyy toisaalle; hetken kuluttua.
Kas vaan tuota lurjusta! Kun uskaltaakin!
KETTUNEN kuin haltioissaan.
Jaa! Sanokaas muuta. Kun uskaltaa… senkin…
MESTARI maltittomana.
No niin, oliko siellä kysymys…
KETTUNEN ei huomaa mestarin kärsimättömyyttä, vaan jatkaa innostuneena.
Sellaisia ne ovat! Vaikka ei herra mestarin sentään tarvitse luulla, että minä, tuota, niitä pelkäisin. Ei! — (Viekkaasti.) — Mutta minä voin paremmin hyödyttää herra mestaria, kun ne eivät tiedä mitään…
MESTARI hyväksyvästi.
Kyllä se oikein on, Kettunen! No, kuinkas siellä nyt kävi?