(Hän seisahtuu keskelle huonetta ja katselee ympärilleen kuin mieletön — ikäänkuin heräisi pitkästä unesta tietämättä missä on. Näin seisoo hän kauan äänettömänä — pari kertaa vain raskaasti huokaa.)
(Äkkiä hän katsahtaa revolveriin ja hänen kasvoilleen häilähtää ikäänkuin pelastavan ajatuksen varjo, hänen rintansa alkaa kohoilla entistä raskaammin, kalpeat kasvot muuttuvat omituisen päättäväksi ja samalla surullisiksi. Sitten katsahtaa kerran ympärilleen kuin hyvästellen, kohottaa revolverin piipun ohimoansa vastaan ja ummistaa silmänsä…)
(Mutta juuri silloin alkaa kuulua kiireisiä, läheneviä askeleita, arka koputus ja vihdoin hätäinen,, tuskallinen kuiskaus.)
ANNI
Kaarlo, Kaarlo — oletko siellä? Sano, sano, oletko siellä?
(Äänettömyys. Kaarlon revolveri vaipuu alas.)
ANNI
Voi jumala! Hän on kuollut… Avaa, avaa… Kaarlo…
(Kuuluu useampia askeleita.)