KAARLO kuin itsekseen, vapisevalla äänellä.
Se juuri kauheinta onkin. Ken eilenkin oli hautausmaalla ei koskaan voi unhottaa sitä pitkää kirstujonoa, ja äitejä jotka vilusta väristen tuijottivat pienokaisiaan jotka lepäsivät viime kehdoissaan niin surkean laihoina ja hentoina kuin kuoliaaksi paleltuneet linnunpojat.
KORPI on kuunnellut synkän, neuvottoman näköisenä, mutta äkkiä hänen katseensa kirkastuu ja hän lausuu innostuneena.
Ei pojat — he eivät ole kuolleet turhaan… Nuo hennot laihtuneet ruumiit tulevat haudoistakin huutamaan kärsimyksistään, meidän taistelustamme. Nuo pakkasen jäykistämät pikku suut puhuvat ikuisella äänettömyydellään vakuuttavammin kuin mitkään sanat, herättäen tuhansia työläisiä ajattelemaan asemaansa. Ja kun olosuhteet pakottavat työläisluokan järjestymään, siis kehittämään, sivistämään itseänsä, saa se samassa suhteessa yhä enemmän vaikutusvaltaa — ja parantaa myöskin yhtämittaa asemaansa. Ja niin on lopulta kaikki muuttuva. Työläisten voittoa ei voi ehkäistä mikään sorto eikä väkivalta. Ei siis tarvitse toivottomaksi — tämä on vain…
POLIISI keskeyttää ankaran virallisesti.
Vaiti! Lopettakaa vihdoinkin kiihoituksenne, sillä te joudutte vastaamaan siitä, mitä nyt olette saaneet aikaan! Tiedättekö mikä rangaistus seuraa murhaan yllyttämisestä?
KORPI tolkuttomasti.
Murhaan yllyttämisestä?
POLIISI
Niin juuri 1 Siitä tulee kuritushuonetta! Sentähden minä kiellän teitä poistumasta, kunnes saan lähempiä ohjeita.