Kas, kun en lainkaan muistanut! Minähän kuulin jo tuon asian! Ja kuulin minä sen yhteydessä muutakin… — (Vaikenee, katsoen Annia, ja kun tämä ei puhu mitään, jatkaa ikäänkuin säälien.) — Niin, olen vaan kuullut sellaista, että sinun tuota… täytyisi mennä… — (Hän venyttää tahallaan sanojaan, tuijottaen kaiken aikaa läpitunkevasti Annia, ja lopulla vaikenee.)
ANNI tuskastuen.
Mihinkä niin?
MESTARI tuijottaa yhä Annia, lausuen painokkaasti.
Niin — että sintin täytyisi mennä hänen kanssaan naimisiin — mahdollisimman pian… Onko se totta?
ANNI punastuu ja huudahtaa silmät säkenöiden.
Kuinka mestari voi luulla minusta sellaista! Luuletteko minut sellaiseksi?
(Kääntyy poispäin.)
MESTARI myhähtää ensin tyytyväisenä, sitten lausuu ankarasti.
Mitä sinä teeskentelet? Kyllähän minä tiedän, että nuoret tehtaalaiset keskenään ihan tuota… ihan…