Minulleko? Vai ei kuulu minulle? Hyvä! Minä taas luulen, että se kuuluu hiukan minullekin. — Minä huomaan, että sinä olet juuri hänen tähtensä kohdellut minua kuin kerjäläistä! Kiusannut minua kylmyydelläsi ja samaan aikaan suudellut ja rakastellut häntä. Eikö niin? Vai kiellätkö, ettet rakasta tuota nulikkaa?
ANNI seisoo häneen selin, äänettömänä ja hämmentyneenä.
MESTARI yhä kiihtyen.
Jaha! Sinä myönnät sen! Vai niin. Tuota lurjusta minä siis saan kiittää kaikesta. Tuollaisen tähden olet sinä siis pitänyt pilkkanasi minua, naureskellut sen kanssa takanapäin minua — minua! — (Uhkaavasti.) — Mutta sen täytyy nyt loppua.
ANNI naivisti, pelokkaasti.
Ei herra mestari… en minä ole koskaan nauranut teitä. Eikä Kaarlo ole lurjus… hän on niin hyvä, siivo ja rehellinen… Kaikki pitävät…
MESTARI kiukkuisesti.
Hän on lurjus — kirottu lurjus! Ja minä en enää kärsi sitä peliä, jota te yhdessä harjoitatte! Huomispäivänä minä ajan hänet pois tehtaasta, koko läänistä! Se on nyt sanalla sanottu.
ANNI änkyttää tolkuttomasti.
Oi herra mestari, älkää ajako häntä pois työstä — — hän ei ole mitään pahaa tehnyt… Aina tehnyt työnsä hyvin, ollut säännöllinen ja altis ja…